Verkkouutiset

Erkki Tuomioja Ylelle Putinista: Teot ratkaisevat, eivät sanat

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoo, ettei Venäjän presidentiltä Vladimir Putinilta ole vielä nähty juurikaan konkreettisia tekoja Ukrainan lentoturman käsittelyssä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Erkki Tuomiojan mukaan ainoa asia, josta Venäjä on pystynyt päättämään, on tuen antaminen Malaysia Airlinesin lentoa MH17 koskevalle YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmalle. Tuomioja kuitenkin muistuttaa Ylelle, että päätöslauselma on vain pieni osa Ukrainan tilanteeseen liittyvää kokonaisuutta.

Venäjää on syytetty kapinallisten aseistamisesta ja taistelijoiden järjestämisestä Itä-Ukrainaan. Koneturman jälkeen kritiikki on vain vahvistunut, mutta siitä ei ole saatu viitteitä, että Venäjä olisi ryhtynyt hillitsemään separatistien tukemista.

”Teothan ovat totta kai ne, jotka pidemmälle ratkaisevat kuin se, mitä hän nyt nimenomaisesti sanoo. Tietysti myös se, mitä hän ei sano, on oleellista. Hän ei näitä asetoimitusväitteitä kommentoinut, mutta ilmeisesti hän ei halunnut niitä myöskään erikseen kiistää”, Tuomioja totesi.

Tuomiojan mukaan Venäjän todellista halukkuutta yhteistyöhön Ukrainan tilanteen ratkaisemisessa arvioidaan jatkuvasti joka puolella.

Tuomioja kritisoi myös turmapaikalle ensimmäisenä ehtineitä kapinallistaistelijoita.

”Kun siellä paikalla ovat ensimmäisenä olleet ja vastuussa toimivat rikollisjoukot – tällaisina niitä voi käytännössä pitää – niin ei ole mikään ihme, että he käyttäytyvät tällä tavalla. Ei heillä ole näiden niin kutsuttujen sotasääntöjenkään kunnioitusta. Tuskin he niitä välttämättä kaikki tuntevatkaan”, Tuomioja sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)