Verkkouutiset

Erkki Tuomioja: Suomen oltava valmis sotilaallisen avun vastaanottamiseen ja antamiseen

Entinen ulkoministeri kritisoi sotilaallisen harjoitusyhteistyön viestintää ja valmistelua, mutta näkee tärkeänä kriisitilanteiden valmiudet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) pitää viimeaikaista tiedottamista kansainvälisen sotilaallisen harjoittelutoiminnan osalta epäonnistuneena. Päättäjät ovat hänen mukaansa kansanedustajia myöten saaneet lukea mediasta tietoja, joita heille olisi pitänyt kertoa hallituksen linjausten jälkeen.

– Yhtä lailla kritiikkiä on herättänyt se, että lisääntyvän harjoitustoiminnan luonnetta ja sen poliittisia ulottuvuuksia ja tulkintoja ei näytä päätösten valmistelussa juurikaan arvioidun, hän kirjoittaa blogissaan.

Harjoitustoiminnan lisääntymistä hän pitää kuitenkin myönteisenä ja puolustusvalmiuden kehittämisen kannalta tarpeellisena.

– Jännitteisessä kansainvälisessä tilanteessa on lisääntyvä varautuminen paikallaan, mutta se ei voi korvata vaikuttamista, hän arvioi.

Tuomiojan mukaan on pidettävä kristallinkirkkaana se periaate, että sotilaallisesti liittoutumaton Suomi hoitaa itse oman puolustuksensa. Yhtäältä on oltava valmis myös tarvittaessa ottamaan vastaan ja myös antamaan YK:n peruskirjaa ja EU-sopimusten velvoitteita kunnioittaen harkintansa mukaan sotilaallista apua kriisitilanteissa.

– Yhtä lailla pitää olla kristallinkirkkaana periaatteena se, että emme missään oloissa salli kenenkään käyttää Suomen maaperää tai ilmatilaa muille maille vihamielisiksi tulkittaviin tarkoituksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)