Verkkouutiset

Tietoista konfliktiin hakeutumista – tunnepuhe politiikassa on vanha ilmiö

Työväenliikkeen agitaation tavoitteena oli antaa ideologiselle sanomalle merkitys tunnetasolla 1900-luvun alussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuore väitöstutkimus osoittaa, että kyseessä ei kuitenkaan ollut vain vihan ja koston lietsominen, vaan agitaatiossa käytetty tunnerepertuaari oli monipuolisempi kuin usein on ajateltu.

Väittelijä Anna Rajavuoren mukaan keskeisin agitaatiossa välitetty tunne oli rohkeus, koska työväenliikkeen leviämistä ja agitaattorien työtä haittasivat erityisesti maalaisköyhälistön tuntema pelko sosialismia ja paikallisia auktoriteetteja kohtaan.

Rajavuori on tutkinut poliittisen historian alaan kuuluvassa väitöskirjassaan poliittisia esityksiä ja esittämistä 1900-luvun alussa kohteenaan sosialidemokraattien agitaatiotoiminta keskisuomalaisella maaseudulla.

Puolueen piirijärjestön kiertävät agitaattorit kulkivat maaseudulla pitämässä puhetilaisuuksia ja neuvomassa maalaisköyhälistöä järjestäytymisessä. Rajavuori analysoi puhetilaisuuksia esityksinä, joissa oli mahdollista käydä valtakamppailua paikallisella tasolla ja rakentaa luokkaan perustuvaa identiteettiä.

Agitaatiossa pyrittiin politisoimaan paikallisia tapahtumia ja tietoinen konfliktiin hakeutuminen oli eräs agitaattoreiden käyttämistä esitysstrategioista.

– Erimielisyyksiä aiheuttivat myös tulkinnalliset erot liittyen keskustelukulttuuriin ja poliittisiin esiintymisiin, sillä eduskuntauudistus vuonna 1906 muutti poliittista järjestelmää ja poliittista kulttuuria. Tästä osoituksena oli uusi poliittinen tapahtuma, vaaliväittely, Rajavuori kertoo väitöstiedotteessaan.

Vaikka vaaliagitaatioon osallistuivat kaikki vaalipuolueet, porvarilliset eivät yleisesti kutsuneet puhetilaisuuksiaan agitaatioksi vaan esitelmiksi.

Rajavuoren mukaan puolueet antoivat siis samankaltaisille tapahtumille erilaisia merkityksiä, mikä aiheutti kuulijoissa tulkintaerimielisyyksiä.

– Tämä näkyi esimerkiksi siten, että toisin kuin porvarillisten puhujien esitelmätilaisuuksiin, sosialistien agitaatiotilaisuuksiin kuului olennaisena osana avoin keskustelu puheen päätyttyä. Kun porvarilliset puhujat eivät sallineet keskustelua esitelmätilaisuuksissaan, sosialistit tulkitsivat keskustelun kieltämisen ulossulkemisena, vapauden rajoittamisena ja vallankäyttönä, Rajavuori kertoo.

VTM Anna Rajavuoren väitöskirja Esityksen politiikka – Sosialistinen agitaatio keskisuomalaisella maaseudulla 1906-1908 tarkastetaan 2. kesäkuuta Helsingin yliopistossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)