Verkkouutiset

Taru Tujunen: Suomen ja Ruotsin kokoomus eri tilanteessa

Kokoomuksen puoluesihteeri ei usko, että Ruotsin linjaan tulee suurta muutosta vallanvaihdoksesta huolimatta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen epäilee, että Ruotsin vaaleilla olisi merkittäviä heijastusvaikutuksia Suomen puolueiden voimasuhteisiin.

– Maltillinen kokoomus lähti hakemaan kolmatta perättäistä pääministerikautta Reinfeldtin johdolla. Se on haasteellista. Suomessa taas kokoomuksen johto on uusiutunut ja hallitusneuvottelut käyty. Uutta alkua haetaan uusilla henkilöillä, Tujunen huomauttaa Verkkouutisille. Tujunen seuraa vaaleja paikan päällä kokoomuksen vaalivalvojaisissa.

Maltillinen kokoomus on ovensuukyselyn mukaan Ruotsin vaalien suurin häviäjä. Tujunen arvioi, että ruotsalaiset yksinkertaisesti halusivat muutosta kahdeksan vuoden kokoomushallinnan jälkeen.

– Ruotsissa on syntynyt 250 000 uutta työpaikkaa, verotusta on kevennetty ja valtiolla menee muutenkin hyvin verrattuna Suomeen. Ei politiikkaan suurta kritiikkiä ole kohdistunut vaan yleisesti haluttiin muutosta, Tujunen sanoo.

Tujunen huomauttaa, että pääministeripuolueeksi nousevat sosiaalidemokraatit ovat kyselyn mukaan nostamassa vain hitusen kannatusta kahdeksan vuoden oppositiokaudesta huolimatta. Ruotsidemokraatit sen sijaan ovat kaksinkertaistamassa kannatustaan.

– Sosiaalidemokraateilla ei ole ollut suurta muutosagendaa vaalikamppailussa. Nähtäväksi jää, muuttuuko politiikka paljonkaan, Tujunen sanoo.

Tujunen arvioi, että punavihreä koalitio voi joutua muodostamaan vähemmistöhallituksen ja hakemaan tukea porvariallianssin puolueilta yksittäisissä kysymyksissä. Demarien hallitusvaltaa vaikeuttaa se, ettei feministipuolue yltänyt valtiopäiville.

Yksi huomio vaaleista on Tujusen mukaan se, etteivät ruotsalaiset tälläkään kertaa puhuneet ulkopolitiikasta, vaikka nyt siihen olisi ollut mahdollisuus Ukrainan kriisin takia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)