Verkkouutiset

Talous kasvoi hiukan viime vuonna – ”Kehitystä voi silti pitää huonona”

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote kasvoi loka-joulukuussa vuodentakaisesta 0,6 prosenttia. Koko vuoden talouskasvuksi tulisi näin 0,4 prosenttia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote kasvoi loka-joulukuussa vuodentakaisesta 0,6 prosenttia. Koko vuoden talouskasvuksi tulisi näin 0,4 prosenttia.

Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan investointien ja julkisen kulutuksen kasvu oli vuoden viimeisellä neljänneksellä odotettua vahvempaa.

– Kone- ja laiteinvestoinnit kasvoivat yli 10 prosenttia vuoden takaa ja pakolaisvirran hoitaminen on saattanut nostaa julkista kulutusta ennakoitua enemmän, hän arvioi Danske Bankin tiedotteessa.

Kuoppamäki pitää kokonaistuotannon kasvua viime vuonna hyvänä uutisena.

– Kehitystä voi silti pitää huonona, sillä 1860-luvulle ulottuvissa BKT-arvioissa viimeistään neljäntenä vuonna taantuman alkamisen jälkeen on yleensä nähty selvästi voimistuvaa kasvua, hän muistuttaa.

Esimerkiksi vuosien 1991–1993 laman jälkeen BKT kasvoi lähes neljä prosenttia vuonna 1994.

– Toisaalta nykyinen matalasuhdanne on pysynyt loivana ilman massatyöttömyyttä ja konkurssiaaltoa, Kuoppamäki lisää.

Danske Bankin ekonomistit odottavat bruttokansantuotteen pysyvän tänä vuonna vaatimattomassa kasvussa. Kotitalouksien kulutus kasvaa maltillisesti, viennin kasvumahdollisuudet näyttävät kohtuullisilta ja rakentaminenkin piristyy.

Talouskasvun näkymät pysyvät pankkiekonomistien mielestä kuitenkin vaatimattomina, ja julkisen sektorin velkaantuminen täytyy pysäyttää lähivuosina.

– Tekeillä oleva yhteiskuntasopimus on tärkeä osa kokonaisuutta, jolla talouden kasvuedellytyksiä kohennetaan. Toisaalta ostovoima pysyy rajallisena, mikäli vuonna 2017 ei tule yleiskorotuksia. Työllisyyden kannalta on kuitenkin tärkeää, että viennin kilpailukykyä parannetaan ja talouden kokonaiskakku saadaan kasvamaan, Kuoppamäki toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)