Verkkouutiset

Kivihiilen kulutus on Suomessa vähentynyt 2000-luvulla

Kivihiilen kulutus heilahti alkuvuonna vuodentakaista suuremmaksi, mutta pitkällä aikavälillä kulutus on laskenut merkittävästi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan kivihiilen kulutus kasvoi tammi-kesäkuussa 10 prosenttia vuodentakaisesta.

Kulutuksen kasvu viime vuodesta johtuu kuitenkin osaltaan viime vuoden kesäkuusta, jolloin kivihiilen kulutus oli Tilastokeskuksen mukaan ennätysalhaista.

Itse asiassa tänä vuonna kulutus on ollut kolmanneksen pienempi kuin vastaava 2000-luvun keskiarvo.

Kivihiilen kulutus vaihtelee Suomessa kausittain, sillä lämmitysenergian kysyntään vaikuttavat säätilanne ja sähkön pörssihinta, johon puolestaan vaikuttaa vesitilanne pohjoismaissa.

Kivihiiltä käytettiin alkuvuonna sähkön- ja lämmöntuotannon polttoaineena 1,7 miljoonaa tonnia. Suurin osa käytetään sähkön ja lämmön yhteistuotannossa.

Kivihiilen käyttö sähkön erillistuotannossa on Tilastokeskuksen mukaan vähentynyt viime vuosina selvästi, koska hiililauhdevoimalaitoksia on poistettu käytöstä.

Kivihiilivarastot olivat kesäkuun lopussa 2,4 miljoonaa tonnia, mikä oli 30 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)