Verkkouutiset

Sampo Terho kuittaa Jussi Halla-aholle Ylellä: Hallituspuolueen johtaminen ei ole etätyö

Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaan mukaan hallitusvastuu ei mahdollista puolueen johtamista etänä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eurooppa- ja kulttuuriministeri sekä perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas Sampo Terho kertoo Ylen haastattelussa, että hänen mielestään puoluetta ei voi johtaa Brysselistä käsin.

– Minun on hyvin vaikea nähdä, että hallituspuoluetta voisi johtaa etänä. Siinä syntyy hyvin suuria kysymyksiä, että kuka osallistuu hallituspuolueiden puheenjohtajien jatkuvasti pitkin viikkoa käymiin neuvotteluihin, Terho sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Lausunnon voi tulkita piikiksi puheenjohtajuudesta Terhon kanssa kisaavalle europarlamentaarikko Jussi Halla-aholle, joka on kertonut pitävänsä kiinni tehtävästään Euroopan parlamentissa, vaikka tulisi valituksi perussuomalaisten johtoon.

Väistyvä puheenjohtaja Timo Soini on aiemmin johtanut puoluetta europarlamentaarikkona, mutta tällöin perussuomalaiset ei ollut hallituspuolue, ja kansanedustajiakin sillä oli vain viisi.

Terho arvioi haastattelussa myös syitä perussuomalaisten kannatuksen romahdukselle. Keskeisimpänä syynä heikoille gallup-luvuille hän pitää Soinin ulkoministeriyttä.

– Isäntä ei ole ollut talossa. Soini toimiessaan sinänsä aivan erinomaisesti ulkoministerinä on joutunut olemaan isänmaan asialla paljon ympäri maailmaa. Samaan aikaan puolueen johtaminen ei ole saanut niin paljon huomiota kuin tarpeen, Terho sanoi Ylelle.

Puheenjohtajanvaihdos on Terho mukaan mahdollisuus ottaa puolueen johtaminen tarkempaan otteeseen.

– Siksi on hyvin tärkeää ja aivan ehdotonta, että tuleva puheenjohtaja on jatkuvassa yhteydessä kenttään, eduskuntaryhmään ja ministeriryhmään. Ja osallistuu päivittäin toimintaan, joka puolueessa tapahtuu. Ilman sitä ei ole mahdollisuutta nousta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)