Verkkouutiset

Tehyn valtuusto hyväksyi kilpailukykysopimuksen kunta-alalle – ”historiallisen hankala päätös”

Tehyn valtuusto hyväksyi yksimielisesti pitkän keskustelun jälkeen kilpailukykysopimuksen mukaisen neuvottelutuloksen kunta-alalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Neuvotteluratkaisun mukaan viikoittaista työaikaa pidennetään kunta-alalla 30 minuutilla kaikissa työaikamuodoissa.

Julkisella sektorilla lomarahaa leikataan erillisen työehtosopimuksen nojalla 30 prosentilla määräajaksi lomavuosina 2017-2019. Lisäksi kunta-alalla uudistettiin paikallisen sopimisen ohjeistusta ja sovittiin työaikapankin käyttöönotosta, josta on laadittu myös yhteiset ohjeet.

Neuvottelutulos oli valtuuston mukaan historiallisen hankala. Vaikka pahimmat heikennykset on neuvotteluissa kyetty torjumaan, ratkaisu on Tehyn mielestä epäoikeudenmukainen erityisesti julkisen sektorin naisvaltaisen alan ja samapalkkaisuuden edistämisen kannalta.

– Vaikeassa neuvottelutilanteessa pystyttiin siivomaan pöydältä mm. pakkolait, sairausajan karenssi, julkisen sektorin lomien leikkaukset, ylityökorvausten leikkaukset ja arkipyhien poistaminen, kuvaa Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo (sd.).

– Myös työajan pidennys tehtiin lopulta pitkälti palkansaajien ehdotusten mukaisena eli työaika pitenee ns. minuuttimallilla 30 minuuttia viikossa, mikä on tasapuolisin eri työaikamuotojen kannalta, Vesivalo jatkaa tiedotteessaan.

Tehyn valtuusto pohti vaihtoehtoja pitkään ja arvioi, että neuvottelutuloksen hylkääminen ja sitä seuraava liittokierros olisi julkisen sektorin kannalta vielä vaikeampi. Edessä olisivat samat asiat ja erittäin todennäköisesti myös uusia julkista sektoria ja palkansaajia koskevia heikennyksiä.

Tehyn valtuusto ymmärtää, että työmarkkinaosapuolilta vaaditaan tässä ajassa vastuullisuutta ja venymistä, mutta korostaa, että Tehy ei jatkossa tee työmarkkinaratkaisuja, jotka eivät edistä tasa-arvoa ja samapalkkaisuutta.

Kilpailukykysopimuksen lopullinen toteutuminen ratkeaa vasta, kun keskusjärjestöt ovat arvioineet kattavuuden riittäväksi ja saaneet varmistuksen hallituksen lupaamista verokevennyksistä ja lisäleikkauksista luopumisesta.

Yksityisen sektorin sopimusaloilla neuvottelut jatkuvat edelleen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)