"Eläkeuudistuksessa on eräs piirre jota ei ole huomioitu julkisuudessa"

Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes muistuttaa, että eläkkeitä ei leikata edes ensi vuoden alussa.

  • LKS 20140428 Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes Nuorten Eläkeneuvotteluiden tiedotustilaisuudessa Helsingissä 28. huhtikuuta 2014 LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

    Suvi-Anne Siimes

    ()

Ensi vuoden alussa voimaan tulevassa eläkeuudistuksessa Suvi-Anne Siimeksen mukaan on eräs piirre, jota ei hänen mukaansa ole ollenkaan huomioitu julkisessa keskustelussa.

Tämä piirre on se, että ensi vuoden alussa ei leikata jo maksussa olevia eläkkeitä eikä ennen uudistuksen voimaantuloa kertyneitä eläkeoikeuksia.

– Miksi tähän pitäisi kiinnittää huomiota? Siksi, että se on erittäin iso ja tärkeä arvovalinta tilanteessa, jossa liki kaikkien muiden väestöryhmien etuja heikennetään ensi vuonna tavalla tai toisella, Siimes kirjoittaa blogissaan Telan sivuilla.

Kyseessä on hänen mukaansa yhdessä vanhusten hoivamenojen kanssa erittäin iso julkisten menojen uudelleenkohdennus muilta ikäryhmiltä ikääntyneemmälle väestölle.

– Näin tapahtuu sekä ensi vuonna että myös pidemmällä tulevaisuudessa, hän muistuttaa.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.