Verkkouutiset

Kansanedustaja viraston johdolle maksuvaikeuksista: On aika tehdä johtopäätöksiä

Maaseutuviraston täytyy pystyä toteuttamaan viljelijöiden tukien maksuaikataulu, johon viljelijöiden talous on totutettu, vaatii kansanedustaja Susanna Koski (kok.).
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Tilallisten omat velvoitteet esimerkiksi pankeille tai vuokranantajille ajoittuvat siten, kuin rahavirrat ovat liikkuneet puolin ja toisin. Viljelijöiden kannalta tämänhetkinen tilanne on täysin kohtuuton, Susanna Koski sanoo.

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalla on hänen mukaansa selkeä ja yhtenäinen näkemys siitä, että maaseutuvirasto Mavin on korkea aika ryhtyä aktiivisiin toimenpiteisiin toimintansa sujuvoittamiseksi ja selkeyttämiseksi.

– Mavia on puhuteltu aikaisemminkin niin ministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) kuin maa- ja metsätalousvaliokunnan voimin, mutta mitään merkkejä toimintatapojen muutoksessa ei ole havaittavissa, päinvastoin, Susanna Koski toteaa.

Edellisen kerran Mavia huomautettiin sekavasta ohjeistuksesta liittyen kevätkylvöihin. Nyt Mavi panttaa ensimmäisen viljelijätukierän maksatusta vedoten valvontoihin liittyviin aikatauluihin ja järjestelmien keskeneräisyyteen. Ensimmäisten tukierien alkuperäinen maksupäivä pitäisi olla tänään tiistaina.

– Ongelmatilanne johtuu ainoastaan Mavin omasta toiminnasta, ei ulkopuolisista tekijöistä. Ei voi olla niin, että Mavi mielivaltaisin perustein pysäyttää maksuliikenteen koko toimialalta ulottaen vaikutukset samalla maatalouden ja elintarvikealan ulkopuolisille sopimuskumppaneille, sanoo Koski.

– Ellei tilanne ratkea pikaisesti ja toimintatapoihin löydy tolkullista suuntaa, on Mavissa tukimaksatuksesta vastaavien aika tehdä omat johtopäätöksensä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)