Verkkouutiset

Yrittäjät: EU-komission uudistus esimerkkinä myös Suomelle

Suomen Yrittäjien mielestä Euroopan parlamentin keskiviikkona hyväksymän EU-komission kokoonpano on iso askel oikeaan suuntaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jean-Claude Junckerin johtaman uuden komission tehtäviä on SY:n mielestä jaettu uudelleen järkevästi, ja sen toiminnassa painottuvat yrittäjyys, kasvu ja kilpailukyky sekä parempi sääntely.

SY:n EU-vaikuttamisesta vastaavan varatoimitusjohtajan Antti Neimalan mielestä komission uudistaminen on ollut paikallaan, ja uudistus toimii esimerkkinä myös Suomelle.

– EU:n ongelmana on ollut, että vaikka yrittäjyyden eteen on tehty paljon töitä, tulokset ovat jääneet liian laihoiksi. Sisämarkkinoista ei ole saatu kaikkea hyötyä irti, Neimala sanoo SY:n tiedotteessa.

Neimalan mukaan tämä on johtunut siitä, että komissiossa ei ole panostettu riittävästi kaikkein tärkeimpiin politiikkatavoitteisiin eli yrittäjyyteen, kasvuun ja kilpailukykyyn.

– Nyt tilanne paranee olennaisesti, sillä yrittäjyyden edistäminen ole koskaan aikaisemmin ollut suoraan tietyn komissaarin tehtävä. Tämä uudistus yhdessä varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen vastuualueen kanssa antaa oivalliset mahdollisuudet tehokkaalle politiikalle, Neimala kiittelee.

SY:n mielestä on myös erinomaista, että sääntelyn järkeistäminen on uuden komission erityisen huomion kohteena.

Lue myös:

EU-parlamentti hyväksyi uuden Euroopan komission

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)