Verkkouutiset

”Mikään maa ei voi menestyä himoverottamalla”

Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Suomi on tilanteessa, jossa eletään pysyvästi yli varojen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Suomi saadaan uuteen nousuun vain ja ainoastaan yrittäjyydellä. Itse asiassa jokaista menolisäystä ehdotettaessa olisi hyvä miettiä, kuka tämän kaiken maksaa”, pääministeri Alexander Stubb sanoi Suomen Yrittäjien puheenjohtajien neuvottelupäivillä pitämässään puheessa.

Stubb korosti hyvinvointiyhteiskunnan pyörivän yksityisen sektorin työpaikkojen tuomien vero- ja vientitulojen kautta. Hänen mukaansa hallituskauden aikana ei ole kuitenkaan päästy yrittäjyyden edistämisen osalta sellaisiin tuloksiin kuin kokoomusjohtoiselta hallitukselta olisi voinut toivoa.

Hän ottikin puheessaan kantaa myös konsensuspolitiikan epäonnistumiseen.

”Valitettavasti konsensuksessa on ongelmansa, jotka ovat näkyneet kaikkein selvimmin tällä vaalikaudella. Jos jokaisella toimijalla on päätöksenteossa veto-oikeus, ei etenkään vaikeita päätöksiä pystytä tekemään”, Stubb sanoi.

Esimerkiksi yhteisöveron keventäminen kuudella prosenttiyksiköllä osoittaa pääministerin mukaan kuitenkin, että jotain on saatu aikaankin. Hallituksen eduksi voi Stubbin mukaan myös laskea rakenneuudistusten liikkeelle laittamisen.

Velkaantuminen saatava loppumaan

Stubbin mukaan huono taloustilanne on tuonut lisää vaikeuskierrettä, kun vuonna 2008 alkanut finanssikriisi on muuttunut euroalueen velkakriisiksi ja sitten kasvukriisiksi.

”Valitettava totuus on se, että Suomi on tilanteessa, jossa elämme pysyvästi yli varojemme”, Stubb sanoi.

Hänen mielestään hallitsemattomaksi päässyt velkaantuminen on saatava loppumaan.

Stubb muistutti valtionvelan kaksinkertaistuneen noin 50 miljardista eurosta noin 100 miljardiin euroon ja kasvavan edelleen noin 5 miljardin euron vuosivauhtia.

”Minun mielestäni pitää laittaa rakenteet kuntoon niin, että julkinen talous on terveellä pohjalla ja että yrittäminen ja työnteko kannattavat. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisia menoja on edelleen pienennettävä ja työn verotusta edelleen kevennettävä.”

Ansiotuloverokevennykset tarkoittavat Stubbin mukaan enemmän rahaa ihmisten pankkitileille, mikä auttaa myös palveluyritysten kannalta tärkeän ostovoiman säilyttämisessä.

”Suomen kokonaisveroaste on noussut yli 44 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Verrokkimaissamme OECD-keskiarvo on 39. Mikään maa ei voi menestyä himoverottamalla. Kokoomuksen mielestä veroasteen nousu on pysäytettävä aktiivisin toimin työn verotusta alentamalla.”

Stubbin mukaan pitkän aikavälin tavoitteena olisi oltava, että julkisen sektorin koko suhteessa bruttokansantuotteeseen saadaan painettua nykyisestä 58 prosentista 50 prosenttiin. Veroaste olisi puolestaan laskettava 40 prosenttiin ja työttömyys nykyisestä 8-9 prosentista 5 prosenttiin.

Stubb muistutti myös, etteivät poliitikot luo työpaikkoja.

”Suomalainen työ luodaan suomalaisissa yrityksissä, suomalaisten yrittäjien, omistajien ja työntekijöiden toimesta”, Stubb sanoi.

Poliitikot ovat hänen mukaansa vastuussa ennen kaikkea yritysten hyvän toiminta- ja kilpailuympäristön varmistamisesta.

Suomi nousee työllä

Stubbin mukaan kokoomus keskittyy tulevan vaalikauden tavoitteissaan olennaiseen. Keskeisin lähtökohta on työn asettaminen etusijalle kaikessa päätöksenteossa.

”Hallitukseen voi päästä lupaamalla kaikille kaikkea kivaa, eikä mitään ikävää. Tämä nähtiin viime viikonloppuna Kreikassa. Se ei ole kuitenkaan rehellistä, ja siksi en aio niin tehdä”, Stubb totesi.

”Työn verotusta täytyy keventää. Työn on oltava kaikissa tilanteissa joutenoloa kannattavampaa. Työvoiman tarjonnan lisääminen tarkoittaa korkeampaa työllisyyttä”, hän listasi.

Konkreettisina toimina Stubb ehdotti viittä asiaa.

Pääministerin mukaan työntekijöiden ja työnantajien olisi voitava sopia palkoista ja työajoista yrityskohtaisesti työehtosopimuksen estämättä, jos yhteisymmärrys löytyy. Mikäli sopimusta ei synny, mentäisiin työehtosopimuksen mukaan.

Lisäksi koeaika olisi pidennettävä kuuteen kuukauteen ja oppisopimuksen rinnalle olisi luotava koulutussopimus, jossa palkka nousee osaamisen kehittyessä.

Stubb ehdotti myös, että pitkäaikaistyöttömän voisi jatkossa palkata määräaikaiseen työsuhteeseen ilman erityisiä perusteluja.

Stubb muistutti puheessaan myös työntekijöiden hyvinvoinnin ja työn mielekkyyden tärkeydestä.

”On helppo puhua koeajan pidentämisestä, työllistämisen helpottamisesta ja tehokkaan työajan pidentämisestä. Mielelläni kävisin pohdintaa myös siitä, kuinka asiat käydään työntekijän kanssa läpi, miten työntekijät voivat vaikuttaa omaan työhönsä ja minkälaisia palkintoja he saavat, kun yritys menestyy”, Stubb totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)