Verkkouutiset

Alexander Stubb: Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi paisuttaa

Kokoomuksen puheenjohtaja ei jää kaipaamaan ylileveää hallitusta eikä epärealistista talouspolitiikkaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb toivoo ensi keväänä sellaista vaalitulosta, jonka pohjalle voidaan koota toimintakykyinen hallitus.

Nykyinen ja edellinen hallitus ovat Stubbin mielestä esimerkkejä siitä, mihin vääränlainen konsensus johtaa.

– Esimerkki konsensuksen epäonnistumisesta on tämä hallitus. Alun perin kolme oikealta ja kolme vasemmalta ja nyt neljän puolueen hallitus. Jokainen voi miettiä, onko hallitus onnistunut. On saatu aikaiseksikin, mutta tosiasia on se, että emme ole kyenneet yhteiskuntaa uudistamaan. Tämän takia pitää miettiä, onko konsensus ainoa tie eteenpäin. Väitän, ettei ole, Stubb sanoo Nykypäivälle ja Verkkouutisille.

Ette siis kaipaa kuuden puolueen hallitusta?

– En missään nimessä. Olen johtanut viiden ja neljän puolueen hallitusta ja se on ihan tarpeeksi. Olisi suotavaa, että hallituksella olisi yhteinen tilannearvio taloudesta ja jokin ideologinen liima. Viimeiset viisi kuukautta tämän hallituksen kanssa kamppailleena olen päivä päivältä vahvemmin sitä mieltä, että selkeä vaalitulos auttaisi Suomea. Suomi tarvitsee toimintakykyisen hallituksen.

”Keskustalla ei täsmää”

Seuraavan hallituksen edessä on suuria talouden haasteita. Stubbin mukaan puolueilta on syytä odottaa realistista tilannekuvaa taloudesta. Keskustan talouslinjaa hän pitää epärealistisena.

– Eihän valtionhallinto ole mikään kirjanpitoharjoitus, mutta kyllä sen lopulta pitäisi täsmätä. Keskustan talouspolitiikka ei täsmää tai sitten olen ymmärtänyt sen väärin, Stubb sanoo.

Keskusta rakentaa talouden tasapainottamisohjelmansa tuottavuuden ja talouden kasvun varaan. Jos tuottavuus nousee ja talous kasvaa kahden prosentin vauhtia, leikkauksia ei tarvittaisi. Kahden prosentin kasvutavoite on optimistinen, kun sitä vertaa pankkien ja VM:n talousennusteisiin.

Kokoomus julkistaa oman talousohjelmansa alkuvuonna. Se rakentuu vähille lupauksille. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi paisuttaa.

– Kokoomukselta ei kuulla lupauksia hyvinvointiyhteiskunnan paisuttamisesta, vaan pyrimme saamaan talouden nousuun ja työllisyyden paremmaksi, mitä kautta myös hyvinvointiyhteiskunta saa lisähappea. Tosiasiat on tunnustettava.

Laajempi haastattelu uudessa Nykypäivässä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)