Verkkouutiset

STTK: Järkevämpää pidentää työuraa kuin viikkotyöaikaa

STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mielestä työurien pidentyminen pidentää myös työaikoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palolan mielestä elinikäisen työajan pidentäminen on järkevämpää kuin viikkotyöajan pidentäminen.

– Vuosityöajan pidentäminen esimerkiksi arkipyhistä luopumalla puolestaan merkitsisi käytännössä palkan alennusta, johon suomalaisten ostovoiman näkökulmasta ei ole varaa, Palola toteaa tiedotteessaan.

Palolan mielestä työajoista on tärkeää keskustella siksi, että työpaikoilla pitää lisätä työaikajoustoja.

– Työaikajoustot eivät voi merkitä työnantajien yksipuolista sanelua vaan aidot joustot pohjautuvat työntekijöiden ja työnantajien yhteisymmärrykseen ja joustoista on voitava paikallisesti sopia. Työurat sisältävät vaiheita, joissa työajan pitää joustaa. Työnantajalle tällainen tilanne voi olla tilauksen aiheuttama ruuhkahuippu ja toisaalta esimerkiksi lapsiperheissä työaikajoustoille on kysyntää, Palola arvioi.

STTK:n vuoden 2013 barometrin perusteella säännöllinen viikkotyöaika toimihenkilöillä oli 38 tuntia viikossa ja tehty työaika 39,2 tuntia. Ylityöt nostivat tehtyjen työtuntien määrää.

– Tietotyön ja mobiilien laitteiden lisääntyessä on syytä olla hieman huolissaan siitä, miten työ on vähän varkain valunut koteihin ja vapaa-aikaan. Työ kuormittaa, kun sitä on jatkuvasti liikaa eikä palautumista pääse tapahtumaan. Ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnan haaste on se, miten muuttuva työelämä ja työaika sovitetaan tarkoituksenmukaisella tavalla yhteen, Palola toteaa.

Hänen mukaansa työajoilla ja työn tuottavuudella on yhteys. Tuottavuus ei parane työaikoja venyttämällä ja ylitöissä kuormittumalla.

– Tuottavuus paranee, kun huolehditaan työntekijöiden koulutuksesta ja osaamisesta, työvälineet ovat kunnossa ja esimiestyö on kannustavaa, Palola painottaa.

STTK:n hallitus käsitteli keskiviikkona muun muassa eläkeuudistukseen liittyvä neuvottelutilannetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)