Verkkouutiset

Kokoomus: Sote-laki ei vastaa puheenjohtajien sopimusta

Kokoomus edellyttää, että sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus noudattaa eduskuntapuolueiden puheenjohtajien viime keväänä solmimaa sopua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkkouutisten useasta lähteestä saamien tietojen mukaan kokoomuksen mielestä lausuntokierroksella ollut sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnos ei ole kahdeksan eduskuntapuolueen puheenjohtajan viime maaliskuussa sopiman mukainen.

Puheenjohtajat sopivat yli hallitus- ja oppositiorajojen, että sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään viiden vahvan alueellisen järjestäjän toimesta. Sopimuksen mukaan uudet sote-alueet muodostavat yksiportaisen ja selkeän hallinnon.

Sote-ratkaisua jatkotyöstänyt parlamentaarinen ryhmä, jossa kaikki puolueet olivat edustettuina, löysi ratkaisun sote-järjestämislain keskeisistä pykälistä kesäkuun lopussa.

Parlamentaarinen ryhmä päätti, että palvelujen tuottamisvastuu on sote-alueen päättämillä kunnilla tai kuntayhtymillä. Ne voivat tuottaa palvelut itse tai hankkia palveluja yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta palvelusetelillä tai kilpailutuksen jälkeen ostopalveluina. Käytännössä yritykset ja järjestöt toimisivat siis tuottamisvastuussa olevien kuntien tai kuntayhtymien alihankkijoina.

Ei väliportaan hallintoa

Tuottamisvastuu on kattava ja käsittää kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät ja palvelut. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että palvelut kykenisi tuottamaan itsenäisesti ehkä vain yksi tai kaksi kuntaa, ja muiden pitäisi kuulua kuntayhtymään.

Sote-alueiden sisälle ollaankin rakentamassa maakunnan laajuisia tuotantovastuualueita. Ainakin keskustan ja SDP:n suunnasta on esitetty, että tuotantovastuualueista pitäisi kirjata vielä selvemmin lakiin kuin mitä sote-järjestämislakiluonnoksessa nyt on.

Koska myös sote-alue on hallintomalliltaan kuntayhtymä, kuntien pitäisi näin ollen kuulua kahteen kuntayhtymään: sekä sote-alueeseen että tuotantovastuualueeseen. Tätä kokoomus vastustaa.

Kokoomuksen mielestä tuotantovastuualueet muodostavat turhan väliportaan, josta pitäisi puolueen mielestä luopua. Kokoomuksen mielestä nyt syntymässä oleva kaksiportainen hallintomalli ei vastaa puolueiden puheenjohtajien sopimaa yksiportaista, selkeää hallintoa.

Yritykset ja järjestöt tasavertaisemmiksi

Kokoomus haluaa, että palvelujen tuottajina voi olla kuntayhtymien lisäksi myös yksittäisiä kuntia. Lisäksi kokoomus haluaa, että yksityisen ja kolmannen sektorin tuottajat ovat tasavertaisemmassa asemassa julkisten palvelutuottajien kanssa kuin lakiluonnoksessa nyt esitetään.

Verkkouutisten tietojen mukaan kokoomuksen mielestä sote-järjestämislaki voidaan antaa eduskunnalle vain, mikäli se noudattaa puheenjohtajien viime keväänä sopimia linjauksia. Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.) ei halua täsmentää kokoomuksen neuvottelutavoitteita.

– Etsimme yhdessä muiden puolueiden kanssa ratkaisua, jossa toteutuu keväällä tehty puheenjohtajien sopimus parhaalla mahdollisella tavalla ja jonka myötä suomalaiset saavat jatkossa parempia palveluita. Tässä vaiheessa asiaa ei voi kommentoida enempää, Räty vastaa Verkkouutisille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)