Juha Sipilä Ylelle: Pakolaissopimuksen ensimmäinen tavoite on saada järjestys rajalle

Pääministerin mukaan Suomi on valmis lähettämään Kreikan avuksi kymmeniä asiantuntijoita pakolaissopimuksen toteuttamiseksi.

  • LKS 20160317 JH2425; Finland's Prime minister Juha Sipilä arrives for the European Union summit in Brussels on March 17, 2016, where 28 EU leaders will discuss the ongoing refugee crisis. LEHTIKUVA / AFP PHOTO / THIERRY CHARLIER

    Juha Sipilä.

    ()

Turkin ja Euroopan unionin välisen pakolaissopimuksen toteuttaminen viivästyy, sillä Kreikka tarvitsee avukseen jopa 2 500 asiantuntijaa maahantulijoiden kuulemiseen.

– Tästä avusta keskusteltiin tuolla perjantain kokouksessa. Esimerkiksi Hollanti lupasi 300 asiantuntijaa, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo Ylelle.

Pääministerin mukaan nyt on tärkeää saada täsmällinen tieto, millaista tarvittava apu on käytännössä. Suomi tekee omat päätökset, kun Euroopan komission asiantuntijaryhmästä annetaan lisätietoa suunnitelmasta. Sisäministeriö valmistelee jo asiaa. Sipilä kertoo olleensa yhteydessä sisäministeri Petteri Orpoon (kok.).

– Kyllä me kymmeniä asiantuntijoita olemme varautuneet lähettämään.

Kreikan ja Turkin välinen järjestely on pääministerin mukaan voimassa viivästyksistä huolimatta.

– Ensimmäinen tavoite on saada järjestys rajalle.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.