Oppositiojohtaja Juha Sipilästä ajatus henkilökuvasta tuntui aluksi erittäin vastenmieliseltä, mutta pitkän taivuttelun jälkeen hän ryhtyi yhteistyöhön oululaistaustaisen tietokirjailija Risto Uimosen kanssa.
– Kyllä minä itseni sieltä tunnistan, hän kommentoi nyt uutuuskirjaa.
Sipilän ajatuksena oli kirjoittaa itse oma näkemys siitä, minkälaista Suomea bisneksillään jo 35-vuotiaana 10 miljoonaa markkaa takonut kempeleläisinsinööri olisi uudessa roolissaan keskustan puheenjohtajana halunnut olla rakentamassa. Kuten arvata saattaa, aikaa ei hankkeeseen sitten löytynyt, ja niin sopivasti vaalien alla ilmestyy teos, joka ei ole vaalikirja, ja on vaalikirja mitä suurimmassa määrin.
Uimonen myöntää, että kirjalla on todennäköisesti positiivinen vaikutus vaaleihin. Kirjoittaja kertoo olleensa itsekin huolissaan siitä kuinka siloteltu kuva Sipilästä syntyi, vaikkei hän sellaiseen pyrkinyt. Toisaalta hän perustelee henkilökuvaa sillä, että eipä Suomen eikä varsinkaan keskustan historiasta löydy vastaavaa poliittista nousua kuin Sipilän kohdalla on nähty.
Vakaumusta käytetty lyömäaseena
Kalevan päätoimittajana ja mm. Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajana vaikuttanut Uimonen valottaa 431 sivua laajassa teoksessa niitä puolia nopeasti politiikan huipulle nousseesta Sipilästä, jotka ovat erityisesti herättäneet kysymyksiä. Näitä ovat esimerkiksi kytkökset elinkeinoelämään ja uskonnollisiin yhdistyksiin, samoin yksityiselämään ja viimeisimpänä nuorimman pojan Tuomon äkilliseen kuolemaan.
Sipilä on leimattu lestadiolaiseksi, mutta todellisuudessa hän kuuluu vanhalestadiolaisuudesta jo 1930-luvulla erkaantuneeseen ja sitä vapaamielisempään rauhansanaliikkeeseen.
Sipilä myönsi Juha Sipilä – keskustajohtajan henkilökuva -teoksen (Minerva) julkistamistilaisuudessa tiistain Helsingissä yllättyneensä kuinka paljon hänen hengellinen vakaumuksensa herättää kiinnostusta. Oulun seudulla lestadiolaisuus ja sen läheisyyteen liitetyt liikkeet ovat osa elämää toisin kuin politiikan julkinäyttämöllä Etelä-Suomessa.
Risto Uimosen mukaan hengellisen taustan selvittely oli perusteltua siksikin, että oletettua lestadiolaisuutta on käytetty erityisesti sosiaalisessa mediassa lyömäaseena Sipilää vastaan.
Tällä hetkellä Sipilällä ei hänen itsensä että teoksen kirjoittajan mukaan ole enää sitoumuksia yrityselämään. Sipilä luopui niistä puolisentoista vuotta sitten. Omaisuutta on kiinteistöjen ja metsän omistuksen muodossa.
Parlamentaarisuuden arkkitehtinä
Mielenkiintoinen osuus teoksessa on paljon kohuttuun sote-uudistukseen liittyneen puheenjohtajasopimuksen syntyvaiheet. Siinähän oppositiojohtaja vastoin odotuksia alkoi auttaa pulassa ollutta hallitusta ratkaisun hahmottamisessa.
Sipilä oli kahden tulen välissä. Jotkut puolueessa katsoivat, että keskustan kannalta olisi hyvä antaa hallituksen ajaa rysäyttää päin seinää sote-uudistuksineen. Keskusta voisi silloin korjata potin vaaleissa.
Sipilä toimi kuitenkin toisin. Hän otti yhteyttä Jyrki Kataiseen ja Jutta Urpilaiseen ja pyysi vaihtoehdon emeritusprofessori Martti Kekomäeltä, joka korosti peruskysymyksen eli sosiaalitoimen ja perusterveydenhuollon yhdistämistä.
Kekomäki on entinen Helsingin yliopiston terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon professori sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri. Omien sanojensa mukaan Kekomäki on patamusta porvari, mutta luottamus hänen ja Sipilän välille kuitenkin syntyi.
Historiallinen sopimus
Käytännössä Sipilä hautasi keskustan puolisen vuotta hellimän kotikunta-maakuntamallin, ja ryhtyi yhdessä kokoomuksen ja SDP:n kanssa hakemaan vaihtoehtoa, joka ei törmäisi perustuslakivaliokuntaan. Hankkeen taakse saatiin lopulta parlamentaarinen tuki, vaikkakin RKP:n Carl Haglundilta pitkin hampain. Tämä kantoi huolta ruotsinkielisistä palveluista ja ruotsinkielisten kuntien vaikutusmahdollisuuksista.
Uutuuskirjan mukaan näin kattavaa poliittista sopimusta ei ole Suomessa ennen tehty puoluejohtajien välillä normaalioloissa. Laajoja tulopoliittisia sopimuksia ei tähän voi verrata. Toisaalta se kertoo siitä, kuinka tukalaan asemaan sote-hommassa oli ajauduttu, ja Sipilän rooli aloitteentekijänä noteerattiin laajasti. Hallitus luopui vahvojen peruskuntien periaatteestaan ja keskusta puolestaan maakuntamallistaan. Sittemmin sote kohtasi kuitenkin perustuslakivaliokunnan tyrmäyksen eikä valmista vieläkään näy.
