Verkkouutiset

Juha Sipilä: Euro on keskeneräinen prototyyppi

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan euroa on puolustettava, mutta ei millä hinnalla hyvänsä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Euroalueella ei tähän saakka ole noudatettu yhteisvaluutan käyttöohjeita. Jatkossakin on tapauskohtaisesti tarkasteltava, mikä on välttämätöntä ensiapua ja mikä ei. Insinöörinä sanoisin, että euro on keskeneräinen prototyyppi, joka otettiin käyttöön liian nopeasti ja laajalti, Sipilä linjaa.

Sipilän mielestä Euroopan unionilla on kolme vaihtoehtoista kehityksen polkua: se voi joko hajota, yhdentyä käytännönläheisesti tai muuttua liittovaltioksi.

– Keskustan vaihtoehto on käytännönläheisen integraation tie, Sipilä sanoo ja jatkaa, että keskusta haluaa säilyttää EU:n ja euron.

– Unioni on meille itsenäisten valtioiden liitto. Haluamme lisää talouskuria. Tähän saakka tehdyn työn virheitä ja puutteita on korjattava ripeästi. Kriittistä keskustelua tulee käydä siitä, mitkä tehtävät kuuluvat unionille ja mitkä on parempi hoitaa kansallisella tasolla. Etenemisen vauhtia on säädettävä niin, että kaikilla toimilla on kansalaisten tuki. Tämä vaatii nöyryyttä ja turhaksi koettavan normiston purkamista, Sipilä toteaa.

Sipilä pitää euron puolustamista tarpeellisena, mutta ei millä hinnalla hyvänsä. Hänen mielestään kriisirahastoja ei pidä kasvattaa, mutta EKP:n ja IMF:n roolia kriisin ratkaisussa voidaan vahvistaa. Lisäksi Euroopan unionissa on palattava mahdollisimman nopeasti periaatteeseen, että jokainen jäsenmaa vastaa itse veloistaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)