Verkkouutiset

Seppo Kääriäinen kummastelee Arto Rädyn sivuuttamista: ”Taustat julki”

Keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen odottaa puolustusministeri Jussi Niinistöltä (ps.) perusteluja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan kansanedustaja ja entinen puolustusministeri (2003–2007) Seppo Kääriäinen kummastelee puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) kansliapäällikkövalintaa. ”Taustat julki”, hän vaati Twitter-tilillään.

– Sitten, kun päätös on lopullisesti pöydässä, minusta on kohtuullista ja viisasta, että perustelut kerrotaan tarkoin varsinkin tällaisessa tilanteessa, missä yhden kauden mielestäni hyvin tehtävänsä hoitanut kansliapäällikkö ei tulekaan valituksi, jatkaa Kääriäinen aiheesta Verkkouutisille.

Kääriäinen sanoo yllättyneensä kovasti tiedoista, joiden mukaan nykyinen kansliapäällikkö Arto Räty ei voisikaan jatkaa tehtävässään.

Puolustusministeri Niinistö kertoo blogissaan ratkaisseensa kantansa kansliapäällikkönimitykseen maanantaina 17.8. Monien yllätykseksi hän esittää uudeksi kansliapäälliköksi puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikköä Jukka Juustia. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Puolustusministeriön kansliapäällikön virka on viiden vuoden määräaikainen virka, joka täyttyy vuoden 2015 lopussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)