Verkkouutiset

Elintarviketyöläiset vaatii lopettamaan työttömien syyllistämisen

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen (vas.) arvostelee Juha Sipilän (kesk.) hallitusta työttömien syyllistämisestä ja tarkoitushakuisesta käsitteillä pelaamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Veli-Matti Kuntosen mielestä hyvä esimerkki tästä on hallituksen puoliväliriihessä viime viikolla päättämä työttömyysturvan aktiivimalli.

– Hallitus sanoo uudistavansa työttömyysturvaa kannustavammaksi, mutta käytännössä hallituksen aktiivimalli tarkoittaa työttömyysturvan heikentämistä, työttömiltä pois ottamista. Vaikka työtön haluaisi olla kuinka aktiivinen, kaikille ei riitä tarpeeksi työtä tai työllisyyspalveluja, niitä on tarjolla yksinkertaisesti liian vähän, Kuntonen sanoi vapunpäivänä Helsingissä.

Hänen mukaansa toinen esimerkki hallituksen tarkoitushakuisesta harhauttamisesta on puhe yli 100 000 avoimesta työpaikasta, minkä tarkoituksena on synnyttää mielikuva työhaluttomista työttömistä ja passivoivasta työttömyysturvasta.

– Avoimien työpaikkojen todellinen määrä lienee alle puolet sadastatuhannesta. Tilastoissa tulisi myös erikseen arvioida niiden avoimien työpaikkojen määrä, joihin työllistymällä pystyy tulemaan toimeen. Esimerkiksi nollasopimukset: onko kyseessä avoin työpaikka, jos työnantajalla ei ole velvoitetta tarjota työntekijälle tuntiakaan työtä, Kuntonen kysyy.

Hän vaatii hallitusta lopettamaan työttömien syyllistämisen ja työttömyysturvan heikentämisen.

– Meillä on iso ongelma siinä, että työtä ei ole tarpeeksi tarjolla, ei siinä, ettei olisi tekijöitä. Tämä ongelma ei poistu sillä, että työttömät ajetaan entistä ahtaammalle, Kuntonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)