Verkkouutiset

Elintarviketyöläisten Liiton mukaan talouskasvu ei synny työehtoja heikentämällä

Suomen talous on kääntynyt kasvuun ja työttömyys on laskussa, mutta se ei ole Suomen hallituksen ansiota, vaan se on tapahtunut hallituksen toimista huolimatta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Hallitus on vähentänyt kansalaisten ostovoimaa ja kotimaista kysyntää leikkaamalla palkansaajien tuloja painostamalla kilpailukykysopimukseen sekä leikkaamalla sosiaaliturvaa, muistutti Suomen Elintarviketyöläisten Liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen (vas.) SEL:n edustajakokouksen avauspuheenvuorossa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toukokuun suhdannebarometrin mukaan esimerkiksi elintarviketeollisuudessa suhdannekuva on jatkanut paranemista alkuvuonna ja myös lähikuukausille ennustetaan myönteistä suhdannekehitystä.

– Elintarvikeala on kasvu-uralla, vaikka me elintarvikealan työntekijät jäimme kilpailukykysopimuksen ulkopuolelle, eikä työntekijöiden palkkoja leikattu työaikaa pidentämällä. Talouskasvu ei edellytä työehtojen ideologisia heikennyksiä, tämä on syytä muistaa myös nyt, kun hallitus on uudistamassa työaika- ja vuosilomalakeja. Talouskasvuun tarvitaan ennen kaikkea kysyntää, mikä edellyttää ostovoimaa, Kuntonen sanoi.

SEL tyrmää myös hallituksen esittämän työelämäkokeilun, jossa työtön voisi tehdä töitä työttömyysetuudella kunnalla enintään vuoden tai yksityisessä yrityksessä enintään puolen vuoden ajan.

– Hallituksen esittämä työelämäkokeilu olisi karhunpalvelus sekä työttömille että talouskasvulle. Kun työnantajilla on mahdollisuus käyttää ilmaistyövoimaa, ne eivät palkkaa ihmisiä oikealla palkalla töihin, jolloin jää työpaikkoja syntymättä. Ilmaistyövoima myös vääristää kilpailua, Kuntonen totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)