Verkkouutiset

SDP:n kansanedustajien mielestä Tullia ei pidä siirtää sisäministeriöön

SDP:n hallintovaliokunnassa istuvat kansanedustajat Sirpa Paatero, Mika Kari ja Joona Räsänen ihmettelevät selvityshenkilö Anneli Tainan ajatusta Tullin siirtämisestä osin sisäministeriöön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Selvityksessä ehdotetaan, että Tulli säilyy itsenäisenä virastona ja se siirretään sisäministeriön alaiseksi virastoksi kuitenkin siten, että verotukseen, veropolitiikkaan ja yleiseen tullipolitiikkaan liittyvän lainsäädännön valmistelutehtävistä vastaa jatkossakin valtiovarainministeriö.

– Tullin säilyttäminen itsenäisenä virastona on oikea lähtökohta. Tullin siirtäminen sisäministeriön alaiseksi virastoksi on kuitenkin erikoinen valinta. Se laittaa Suomen maailman mitassa samaan koriin Bahrainin ja Omanin kanssa. Kaikissa muissa maissa tunnustetaan Tullin päätehtävä ensisijaisesti ulkomaankaupan mahdollistajana, sanovat Sirpa Paatero, Mika Kari ja Joona Räsänen.

– Rikostorjunta, tullivalvonta ja tarkastukset ovat vain osa Tullin tehtäviä. Tulli kantaa yli neljänneksen valtion verotuloista. Tämä kuten myös Tullin tehtävä ulkomaankaupassa ankkuroi Tullin tältä osin vahvasti valtiovarainministeriön ydintehtävään. Jakaminen kahteen ministeriöön ei ainakaan selkeytä Tullin johtamista, sd-edustajat jatkavat.

He muistuttavat, että sisäministeriöllä on jo olemassa viranomainen, joka suorittaa rikostorjuntaa eli poliisi. Samoin sisäministeriöllä on jo olemassa rajalla toimiva viranomainen eli rajavartiolaitos.

– PTR-yhteistyön kehittäminen on tärkeää, mutta se ei voi olla kiinni siitä, että kaikki toimijat olisivat saman ministeriön alaisuudessa, Sirpa Paatero, Mika Kari ja Joona Räsänen toteavat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)