Verkkouutiset

Demariedustaja: Yritykset avainasemassa nuorisotyöttömyyden vähentämisessä

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Ville Skinnari haluaa hallitukselta avauksia nuorisotyöttömyyden vähentämiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) toivoo hallitukselta uusia avauksia nuorisotyöttömyyden hoitoon.

– Nuorisotyöttömyys jatkoi edelleen kasvuaan. Tänä vuonna työttömiä nuoria oli 400 enemmän, kuin edellisvuoden tammikuussa. Jokainen työtön nuori on liikaa, Skinnair toteaa tiedotteessaan.

Avainasemassa on Skinnarin mielestä yritysten sitouttaminen.

– Lahdessa nuorisotyöttömyyteen pyritään puuttumaan Matkalla duuniin -hankkeen avulla. Hankkeessa on onnistuttu samaan nuoret ja yritykset kohtaamaan. Nuoret hyötyvät palvelusta työkokemuksen ja työelämä-valmennuksen kautta, kun taas yrittäjät saavat mahdollisuuden turvalliseen rekrytointiin ja motivoituneiden nuorten löytämiseen, Skinnari sanoo.

Onnistuneita toimintamalleja tulisi hänen mielestään monistaa tehokkaasti koko Suomeen.

– Lahden toimintamalli on osoittautunut toimivaksi ja olisi perusteltua ottaa vastaava malli käyttöön myös muualla Suomessa. Kannustan työministeri Jari Lindströmiä tutustumaan Lahden kokemuksiin ja toimimaan nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi koko maassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)