Verkkouutiset

SDP: Köyhyys ei saa olla lapsille jäävä perintö

Yli sukupolvien periytyvä huono-osaisuus on ongelma, joka on ratkaistava, muistutti kansanedustaja Suna Kymäläinen SDP:n ryhmäpuheenvuorossa tiistaina eduskunnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suna Kymäläinen totesi keskustelussa opposition jättämästä välikysymyksestä eriarvoistumisesta ja pienituloisten asemasta, että pienituloisuus ei tilastojen mukaan ole lisääntynyt, mutta se koskettaa ainakin yli 600 000 ihmistä ja jopa 30 000 lasta elää perheessä, jossa on päivittäin toimeentulon ongelmia.

– Tilastojen takaa on nähtävä ihmisten arki. Meidän poliitikkojen on syytä tietää, miten päätöksemme vaikuttavat heikoimmassa asemassa olevien ihmisten talouteen ja päivittäiseen elämään, hän sanoi.

Kymäläinen totesi, että palveluiden painopiste on siirrettävä ongelmien ennaltaehkäisemiseen.

– Varhaiskasvatuslaki on valmisteilla, esiopetuksesta tulee kaikille lapsille velvoittava, peruskoulun laadun kehittämiseen ja ryhmäkokojen pienentämiseen sekä erityisopetukseen on satsattu. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki on tullut voimaan ja peruskoulun päättävän oikeutta jatko-opintoihin vahvistetaan. Kipeän lapsilisäpäätöksen vaikutusta lievennetään pieni- ja keskituloisille verotuksen lapsivähennyksellä, hän luetteli.

Hän muistutti myös, että lapsilisän pienennys ei vaikuta lainkaan toimeentulotukea saavien, köyhimpien perheiden taloustilanteeseen, sillä toimeentulotukilaskelmassa lapsilisä otetaan huomioon tulona.

– Tulon pieneneminen lisää siten vastaavasti perheen toimeentulotuen määrää. Kaikkein pienituloisimpia perheitä haluttiin suojata tässä ratkaisussa.

– On kuitenkin sanottava, että me demarit emme kannattaneet juustohöylää, vaan mallinamme oli lisän korotus ja sen verotus. Näin säästö olisi kohdistunut oikeudenmukaisemmin, Kymäläinen sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)