Verkkouutiset

Sdp:n Paananen muistuttaa hallituspuolueita rasisminvastaisista sitoumuksista

Reijo Paananen muistuttaa, että eduskuntapuolueet allekirjoittivat alle vuosi sitten eurooppalaisen rasisminvastaisen peruskirjan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sdp:n puoluesihteeri Reijo Paananen vaatii perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajia seisomaan puolueidensa sitoumusten takana.

Paananen muistuttaa, että eduskuntapuolueet allekirjoittivat alle vuosi sitten eurooppalaisen rasisminvastaisen peruskirjan, jossa ne sitoutuivat puolustamaan ihmisoikeuksia ja demokraattisia periaatteita, torjumaan rodullista häirintää ja kiihottamista kansanryhmää vastaan sekä rotusyrjintää ja kaikkia rasistisen väkivallan muotoja.

– Puolueet sitoutuivat, etteivät näytä tai julkaise näkemyksiä, joiden voidaan olettaa lietsovan vihamielisyyttä muun muassa uskonnollisten ryhmien kesken, Reijo Paananen toteaa tiedotteessaan.

– Mihin toimiin (perussuomalaisten) puheenjohtaja (Timo) Soini on ryhtynyt, kun ensin hänen eduskuntaryhmänsä jäsen, seuraavaksi hänen nuorisoliittonsa puheenjohtaja ja lopulta koko nuorisoliitto avoimesti toimivat puolueen antamaa sitoumusta vastaan?

Paananen huomauttaa puolueiden myös luvanneen, etteivät ne liittoudu tai tee yhteistyötä sellaisten puolueiden kanssa, jotka rikkovat peruskirjan sitoumuksia.

– Milloin (keskustan) puheenjohtaja (Juha) Sipilä ja (kokoomuksen) puheenjohtaja (Petteri) Orpo ottavat tämän sitoumuksen tosissaan ja vetävät johtopäätöksensä hallituskumppaninsa toiminnasta? hän kysyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)