Verkkouutiset

SDP arvostelee Kreikan lainaohjelman väliarvion käsittelyä

Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli perjantaina iltapäivällä Kreikan lainaohjelman väliarviota ja velkahuojennuksia puutteellisesti, arvostelevat SDP:n edustajat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asiaa Facebookissa kommentoineet kansanedustajat, suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Tytti Tuppurainen ja SDP:n valtiovarainvaliokuntavastaava Krista Kiuru eivät pidä asian käsittelytapaa kelvollisena.

– Asian käsittelyyn on vaikea olla tyytyväinen. Vielä alkuviikosta ei ollut mitään tietoa, että Kreikka nousee päiväjärjestykseen. Valtioneuvoston kirje asiasta saatiin vasta tänään vähän ennen puoltapäivää, kun päätös asiasta piti tehdä klo 13.30 alkavassa kokouksessa. Suuri valiokunta ei saanut omaa kantaansa varten asiantuntija-arviota valtiovarainvaliokunnalta, koska sille ei ollut ehditty toimittaa asianomaisia asiakirjoja. Moitittava käsittely kaiken kaikkiaan, toteaa Tuppurainen.

– ”Suomi katsoo, että edellytyksenä väliarvion hyväksymiselle ja siihen liittyvän lainaerän maksamiselle on, että euroryhmä tai euroryhmän työryhmä voivat todeta ohjelman etenevän sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Suomi ei kuitenkaan hallitusohjelman mukaisesti ole valmis hyväksymään ratkaisuja, joissa Suomen vastuut kasvavat.” Näillä kahdella tiedotteessa olevalla virkkeellä hallitus kuittasi julkisuuteen Suomen kannan Kreikan jatkotukemiseen, sanoo Kiuru.

Kiurun mukaansa pitkästä talviunesta herääminen liian myöhään johti käsittämättömään mokaan, kun eduskunnan valtiovarainvaliokunta ei voinut aikataulusyistä ottaa kantaa ja arvioida mahdollisia Kreikasta tulevia lisävastuita.

Hänen mielestään valtiovarainministeri Petteri Orpolla (kok.) on nyt varsin leväperäinen mandaatti lähteä ensi viikon Kreikka-neuvotteluihin, sillä rivien väliin jäävät tulkinnat eivät luottamusta herätä siihen, että piikki on oikeasti kiinni.

– Itse asiat ovat vaiteliaisuuden alaisia, joten varsinaisista päätöksistä ei voi julkisuudessa puhua. Tukipaketit olivat perussuomalaisten vaalimateriaalia heidän ollessaan oppositiossa. Nyt hallituspuolueena heillä on nähtävästi valmiutta viedä asiat läpi ilman asiantuntijavaliokunnan arviota, Tuppurainen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)