Verkkouutiset

SDP:n kansanedustajat vaativat lisää rahaa sisäiseen turvallisuuteen

SDP:n hallintovaliokunnan kansanedustajat vaativat hallitusta ryhtymään kehysriihessä sanoista tekoihin sisäisen turvallisuuden määrärahojen vahvistamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustajat Sirpa Paatero, Mika Kari ja Joona Räsänen muistuttavat hallituksen lupailleen jo useampaan kertaan lisää määrärahoja sisäiseen turvallisuuteen, mutta todellisuudessa vain vähän näistä lupauksista on konkretisoitunut. 

– Hallituksen on käytävä sanoista tekoihin sisäisen turvallisuuden määrärahojen vahvistamiseksi. Kehysriihi tarjoaa siihen erinomaisen mahdollisuuden. Vaikka hallitus on aikaisemmin puhunut paljon lisänneensä sisäisen turvallisuuden resursseja, toiminnan rahoituksen tason on todellisuudessa ollut laskeva jo pitkään. Tätä kehitystä hallitus ei ole halunnut tai pystynyt kääntämään, Paatero toteaa.

 Kansanedustajat muistuttavat hallitusta siitä, että pitkällä aikavälillä viranomaisten nykyinen resurssitaso vaarantaa kansalaisten turvallisuuden. Erityisen huolestuneita kansanedustajat ovat poliisin tilanteesta. Jos merkittäviä uusia panostuksia ei tehdä, uhkaa poliisien määrä Suomessa jopa hallituksen nyt asettaman vähimmäistason alle.

– Poliisien lähitulevaisuuden vähimmäistavoitteen tulee olla 7 500 poliisia. Tästäkin poliisien määrää on tulevina vuosikymmeninä pystyttävä kasvattamaan sisäisen turvallisuuden ja järjestyksen takaamiseksi. Tämä tarkoittaa sitoutumista poliisien koulutusmäärien lisäämiseen, Kari jatkaa.

Hallintovaliokunnan demarit pitävät tärkeänä, että kehysriihen päätöksissä ymmärrettäisiin kokonaisturvallisuuden koostuvan monista tekijöistä toimivista peruspalveluista uskottavaan sotilaalliseen maanpuolustukseen. Paatero, Kari ja Räsänen toteavat, että käsityksen mukaisesti hallituksen harjoittama leikkauspolitiikka on myös omiaan heikentämään turvallisuutta.

– Kovan turvallisuuden teemojen lisäksi kehysriihessä on muistettava kansalaisten kokeman turvallisuuden muodostuvan monista tekijöistä. Esimerkiksi työttömyys ja syrjäytyminen vaikuttavat merkittävästi siihen, kokeeko ihminen olonsa turvalliseksi. Siksi myös satsaukset hyvinvointiin ovat tekoja turvallisuuden puolesta, Räsänen sanoo. 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)