Verkkouutiset

SDP:n jäsenet äänestävät presidenttiehdokkaasta – nimet pöytään juhannuksen jälkeen

SDP vakuuttaa, että se asettaa oman ehdokkaansa presidentinvaaleihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP aikoo järjestää jäsenäänestyksen puolueen presidenttiehdokkaasta. Puolue kertoo ehdokkaan etsinnästä parhaillaan tiedotustilaisuudessa.

SDP aloittaa ensi maanantaina 12. kesäkuuta ehdokasasettelun, joka päättyy 26. kesäkuuta. Jos ehdokkaita on useita, neuvoa-antava jäsenäänestys järjestetään elokuussa. Päätöksen ehdokkaaksi asettamisesta tekee puoluevaltuusto.

SDP aikoo asettaa oman ehdokkaan. Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) on aiemmin ehdottanut, että SDP voisi asettua tukemaan tasavallan presidentti Sauli Niinistöä toiselle kaudelle. Niinistön taakse kootaan parhaillaan valitsijayhdistystä.

SDP:n ehdokkuudesta ovat tähän mennessä kieltäytyneet entiset puheenjohtajat Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma sekä kansanedustajat Tarja Filatov, Lauri Ihalainen, Tytti Tuppurainen ja EU-parlamentaarikko Liisa Jaakonsaari. Myös demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi on kieltäytynyt.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on sanonut, että hän ei asetu ehdokkaaksi koska haluaa keskittyä samaan aikaan käytäviin maakuntavaaleihin.

Lisäys klo 11.06: jäsenäänestys on neuvoa-antava.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)