Verkkouutiset

Politiikan konkari on huolissaan keskustan ulkopoliittisista painotuksista

Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pertti Salolainen (kok.) on huolissaan keskustan ulkopoliittisista painotuksista, jotka vaarantavat Suomen yhtenäisen ulkopoliittisen linjan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pertti Salolainen myös hämmästelee keskustan Kimmo Tiilikaisen pääministeri Alexander Stubbiin (kok.) kohdistamia syytöksiä. Tiilikainen kirjoittaa kolumnissaan keskustan Suomenmaa-lehdessä, että pääministeri Stubbin harjoittama ulkopolitiikka ”ei ole Suomen edun mukaista”.

– Olen hämmästynyt Tiilikaisen lausunnosta. Suomella on vain yksi ainoa ulkopoliittinen linja, jota tasavallan presidentti johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. On Suomen etu nimenomaisesti toimia osana läntistä yhteistyötä eikä jäädä harmaalle vyöhykkeelle. Suomen kannattaa toimia osana yhtenäistä Euroopan unionia, ja juuri näin pääministeri ja hallitus ovat toimineet. On itsestään selvää, että myös kahdenvälisiä suhteita ylläpidetään, kuten tasavallan presidentti on osoittanut, Pertti Salolainen sanoo.

Salolainen on huolissaan keskustan ulkopoliittisista painotuksista, jotka vaarantavat Suomen yhtenäisen ulkopoliittisen linjan.

– Keskustan edustajista esimerkiksi Paavo Väyrynen, Paula Lehtomäki ja Sirkka-Liisa Anttila ovat arvostelleet hallitusta Suomen Venäjä-suhteiden vaarantamisesta osallistuessaan EU:n yhteiseen pakotepolitiikkaan, hän toteaa.

Puolueen puheenjohtajan Juha Sipilän oma kanta on jäänyt Salolaisen mukaan epäselväksi.

Salolaisen mukaan Suomen on ulkopolitiikassaan aina otettava huomioon maantiede.

– Ilman Euroopan unionin vahvaa selkänojaa Suomi jää auttamattomasti altavastaajaksi ja jännittyneen tilanteen armoille. Meidän ei pidä missään tapauksessa eristäytyä vapaaehtoisesti, vaan toimittava johdonmukaisesti osana läntisiä yhteisöjä. Juuri näin on maan hallitus isänmaan parhaaksi toiminut, Salolainen linjaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)