Verkkouutiset

SAK:n Lyly HS:lle: Vaihtoehdot ovat pahempia kuin tämä sopimus

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) toivoo, että liitot lähtisivät edes neuvottelemaan kilpailukykysopimuksesta, kertoo Helsingin Sanomat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perjantaina Auto- ja kuljetusalan liitto AKT sekä Palvelualojen ammattiliitto PAM jäivät ulos viime sunnuntaiyönä syntyneen kilpailukykysopimuksen (kiky) neuvotteluista. Aikaisemmin kilpailukykysopimus tunnettiin yhteiskuntasopimuksena.

Yhteensä 230 000 jäsenestä koostuva PAM on SAK:n suurin liitto. Käytännössä 40 prosenttia SAK:n jäsenliitoista on nyt sanonut ”ei” keskusjärjestöjen sunnuntaiyönä sopimalle neuvottelutulokselle.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kertoo olevansa pettynyt, mutta ei aio luovuttaa.

– Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi. Ei nytkään pidä hötkyillä. Pitää analysoida, mitä voi tehdä niille syille, joiden takia on äänestetty vastaan, hän sanoo.

Lylyn mukaan keskeinen syy kriittiseen suhtautumiseen sopimusta kohtaan on liittojen syvä epäluottamus hallitukseen. Liitot eivät Lylyn mukaan usko, että hallitus toteuttaa lupaamansa leikkausten perumiset ja veronalennukset.

Lyly kuitenkin toivoo, että liitot lähtisivät edes neuvottelemaan, koska lopulliset päätökset tehdään vasta touko-kesäkuussa. Jos sopimusta ei synny, hallitus laittaa voimaan pakkolait ja edistää todennäköisesti paikallista lainsäädäntöä lainsäädännöllä.

– Vaihtoehdot ovat paljon pahempia kuin tämä sopimus. Jos tämä sopimus ei toimi, päätöksiä voidaan myös korjata liittojen välillä työehtosopimuksissa. Vaihtoehto on, että tulee lakeja eikä niitä niin vain korjata, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)