Verkkouutiset

Elinkeinoministeri: Kivihiilestä luovutaan kokonaan, tuontiöljyn käyttö puolitetaan

Hallituksen ohjelmassa asetetaan päätavoitteeksi, että päästöttömän, uusiutuvan energian osuus kasvaa 2020-luvulla puoleen koko energiantuotannosta samalla, sanoo elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.).
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Tämän tavoitteen saavuttamiseksi olemme käynnistäneet kansallisen energia- ja ilmastostrategian päivittämisen nopeutetulla aikataululla – työt on ministeriössä jo aloitettu ja strategia valmistuu ensi vuonna, Olli Rehn sanoi Energia-akatemiassa Majvikissa maanantaina.

Syksyn mittaan käynnistämme erilliset ryhmät valmistelemaan mm. uusiutuvan energian tukijärjestelmää samoin kuin liikenteen uusiutuvien polttoaineiden lisäämistä. Ympäristöministeriö asettaa syksyn mittaan työryhmän valmistelemaan keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa, Rehn kertoi.

– Pyrimme siihen, että ilmasto- ja energiastrategia on valmis vuoden 2016 mittaan ja annetaan valtioneuvoston selontekona eduskunnalle. Tarkka aikataulu riippuu muun muassa kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista ja EU:n energia- ja ilmastolinjauksien vaatimuksista kansallisille suunnitelmille. Myös komission ehdottaman uuden sähkömarkkinamallin vaikutus on olennainen.

Lokakuun EU:n huippukokous asetti vaativat tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiselle, uusiutuvan energian hyödyntämiselle ja energiatehokkuuden lisäämiselle.

Rehnin mukaan Suomen pitää valvoa etujaan etenkin päästökaupparatkaisussa ja hiilivuotoalojen määrittelyssä ja ilmastotavoitteiden taakanjakoa ja biomassan kestävyyskriteerejä koskevissa päätöksissä.

– Jotta turvaamme teollisuutemme toimintaolosuhteet, eurooppalaisilla kentillä edelleen riittää tehtävää. Samalla kunnianhimoista energia- ja ilmastopolitiikkaa ei tule nähdä uhkana, vaan mahdollisuutena. EU:n linjaukset voivat kasvattaa kysyntää älykkäille, uusiutuville ja tehokkaille energiaratkaisuille, joita suomalaiset yritykset pystyvät tarjoamaan, Rehn sanoi.

Tavoitteena riittävä omavaraisuus ja kohtuullinen hinta

Rehn huomautti, että Suomen energiastrategian parametrit eivät toki tule vain ulkoisista reunaehdoista, vaan pitkälti nimenomaan kotimaisista, kansallista lähtökohdista.

– Niitä ovat erityisesti energian huoltovarmuuden turvaaminen sekä kohtuullinen, mielellään kilpailukykyinenkin sähkön hintataso.

Yksi energiastrategian valmistelun iso haaste on Rehnin mukaan kyetä mielekkäästi ja uskottavasti arvioimaan sähkön kokonaiskulutuksen kehitys tulevien vuosikymmenten aikana. Vuosina 1990-2007 sähkön kokonaiskulutus kasvoi melko lineaarisesti ja ennustettavasti. Vuonna 2008 iskeneen finanssi- ja velkakriisin ja sitä seuranneen talouden taantuman myötä sähkön kokonaiskulutus Suomessa on pysynyt pitkälti samalla tasolla.

– Kenelläkään ei tietenkään ole eikä voi olla lopullista totuutta tulevasta kehityksestä. Mutta yhtä kaikki meidän on kyettävä systemaattisella tavalla arvioimaan sähkön kokonaiskulutukseen vaikuttavat tekijät sekä niiden mahdollinen kehitys ja keskinäinen painoarvo, hän sanoi.

Rehn totesi, että talouden taantumasta jo liian pitkään kärsineellä Suomella ei ole tänä päivänä kovin montaa vahvaa kilpailutekijää verrattuna muihin EU- tai verrokkimaihin.

– Yksi näistä on kuitenkin kohtuullinen ja jopa kilpailukykyinen energian hintataso. Tästä kilpailuedusta on jatkossakin pidettävä kiinni, hän sanoi.

Rehn totesi myös, että viime vuonna sähköntuonti oli 22 prosenttia kokonaiskulutuksesta.

– Sähköä tuotiin sekä muista Pohjoismaista että Venäjältä. Tämä ei ole dramaattista, mutta ei pitkän päälle tervettäkään.

Rehnin mukaan uusien ydinvoimaloiden valmistuminen tulee 2020-luvulle siirryttäessä muuttamaan tätä kuvaa.

– Olkiluoto 3:n pitäisi valmistua vuoteen 2019 mennessä ja Fennovoiman Hanhikivi 1:n on suunniteltu olevan käyttövalmis vuonna 2024. Toisaalta Loviisan voimaloiden nykyiset käyttöluvat umpeutuvat 2020-luvun lopulla. Näiden tekijöiden kokonaisvaikutusta tulee strategiatyössä peilata tietysti sähkönkulutuksen oletettua kehitystä vasten.

Rehnin mukaan siirtymäkausi vanhasta fossiilisesta energiasta uuteen, päästöttömään ja turvallisempaan energiatalouteen pitää käyttää viisaasti hyödyksi niin, että rakennamme Suomeen vahvan oman biotalouden perustan ja laajan, cleantechin ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen perustuvan teknologiaklusterin.

– Sanottakoon vielä asia joka on monille ruma sana ja minullekin välttämätön paha. Kestävän energiatalouden saavuttaminen edellyttää ydinvoiman pitämistä mukana energiapaletissa edessä olevalla siirtymäkaudella, Rehn totesi.

Hiilenpoltosta uusiutuvaan energiaan

Elinkeinoministeri totesi, että biotalous on Suomelle suuri mahdollisuus.

– Biomassavarantoja ja osaamistamme hyödyntämällä Suomi voi rakentaa kestäviä ratkaisuja maapallon isojen haasteiden ratkaisemiseen. Samalla on mahdollista saada aikaan uutta kestävää talouskasvua ja hyvinvointia suomalaisille.

Rehn totesi, että esimerkiksi Äänekosken biotuotetehtaan ympärille on rakenteilla aivan uudenlainen teollinen ekosysteemi, jossa puuta hyödynnetään monipuolisesti ja resurssitehokkaasti sekä perinteisten että uusien tuotteiden valmistukseen.

– Mutta Suomeen on myös suunnitteilla tai rakenteilla useita liikenteen nestemäisiä polttoaineita valmistavia biojalostamoita. Biojalostamoita ei ole silti rakennettu odotusten mukaan ja useita hankkeita on peruuntunut.

Ministerin mukaan Suomi voi 2020-luvulla nousta edelläkävijäksi uusiutuvassa energiassa ja biotaloudessa.

– Siihen, että Suomesta tulee kestävän energiatalouden ja puhtaiden ratkaisujen edelläkävijä, tarvitaan määrätietoista asennetta, vankkaa osaamista ja sujuvaa yhteistyötä yritysmaailman ja valtiovallan välillä, Rehn sanoi.

Hänen mukaansa hallitus toimii sen puolesta, että tähän tavoitteeseen päästään ja siten vauhditetaan Suomen talouden uutta nousua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)