Verkkouutiset

Keskustan Rantakangas muistuttaa uusien työpaikkojen merkityksestä talouskehitykselle

Antti Rantakankaan mukaan uuden työn ja yrittäjyyden edellytysten parantaminen on jäänyt taka-alalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan kansanedustaja Antti Rantakangas muistutti sunnuntaina Kalajoella, että vain uusien työpaikkojen kautta voidaan varmistaa nykyistä myönteisempi talouskehitys.

– Uusia työpaikkoja pystytään luomaan esimerkiksi kotimaisen energian hyödyntämisen avulla. Suomen energialasku ulkomaille on vuositasolla 8,5 miljardia euroa, josta Venäjän osuus on 70 prosenttia. Lasku on puolitettavissa vuosikymmenen loppuun mennessä parantamalla kotimaisen energian kuten puun ja turpeen kilpailukykyä kivihiileen ja öljyyn verrattuna. Samalla maakuntiin syntyy kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja, Rantakangas sanoo.

Rantakankaan mukaan toinen merkittävä mahdollisuus liittyy elintarviketuotantoon.

– Tällä hetkellä suomalaisten nettomaksu tuontielintarvikkeista on peräti 3,5 miljardia euroa, josta olisi varsin helposti nipistettävissä miljardi pois lisäämällä kotimaan tuotantoa. Sen edellytyksenä on kuitenkin koko elintarvikeketjun kannattavuus.

Rantakangas korosti lisäksi hiljattain valmistuneen biotalousstrategian toteuttamista. Siinä tavoitteeksi on asetettu kymmenessä vuodessa peräti 100 000 uutta työpaikkaa. Uusia mahdollisuuksia tarjoaa lisäksi matkailu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)