Verkkouutiset

HS: Paavo Väyrynen hamuaa paluuta kotimaan politiikkaan

Keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen näkisi itsensä seuraavan hallituksen ulkoministerinä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen suuntaa katsettaan jo eduskuntavaalien jälkeisiin ministerivalintoihin, kertoo Helsingin Sanomat. Väyrynen valittiin keväällä Euroopan parlamenttiin viisivuotiskaudelle.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Paavo Väyrynen tekee paluuta kotimaan politiikkaan Euroopan parlamentista. Vuonna 2007 eduskuntavaalien jälkeen hän suostui ottamaan kansanedustajan valtakirjansa vastaan ainoastaan, mikäli hänet valittaisiin merkittävään tehtävään. Väyrynen valittiin tuolloin hallitusneuvottelujen jälkeen ulkomaankauppaministeriksi ja hän jätti paikkansa Euroopan parlamentissa.

Väyrynen näkisikin nyt itsensä seuraavan hallituksen ulkoministerinä. Tätä ennen hän kuitenkin haluaa palata keskustan sisäpiiriin. Tavoitteena hänellä onkin nyt tulla valituksi marraskuussa keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajaksi, mikä takaisi läsnäolo-oikeuden myös niihin puolueen elimiin, joihin kunniapuheenjohtajalla ei nyt ole asiaa.

”Jos minulla olisi mahdollisuus osallistua puoluehallituksen lisäksi myös työvaliokunnan kokouksiin, voisin siellä antaa panokseni Juha Sipilän tueksi. Koen, että se saattaisi olla hyvinkin tarpeen”, Väyrynen kertoo.

Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajana toimii tällä hetkellä luokanopettaja Jouni Ovaska, joka valittiin tehtävään 2012 hänen toimiessaan eduskunta-avustajana. Ovaska on myös hakemassa jatkokautta. Tehtävä on kaksivuotinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)