Verkkouutiset

”Heidi Kokkolasta” ja ”Sonja” keskustan aseina välikysymyksessä

Tuomo Puumala esittää perustuloa ratkaisuksi köyhyysongelmaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Tuomo Puumala (kesk.) syyttää hallitusta köyhien perheiden unohtamisesta.

– Hallitus käy lapsiperheiden kimppuun ennennäkemättömällä tavalla leikkaamalla lapsilisää, Puumala sanoi hetki sitten eduskunnassa.

Puumala on keskustan ja vasemmistoliiton välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja.

Puumala esitteli puheessaan ”Heidin Kokkolasta”, joka oli lähestynyt häntä kirjeellä. ”Heidi kertoi, että hän perusti miehensä kanssa yrityksen, joka kaatui mutta mies ei lannistunut vaan perusti uuden. ”Heidi” kertoi olevansa työtön ja odottavansa esikoistaan.

– Miten te kansanedustajat kuvittelette, että me pärjätään, jos lapsilisistä leikataan ja kotihoidontuesta otetaan puolet pois, Puumala siteerasi ”Heidiä”.

Puumala sanoi saaneensa paperisen kirjeen myös ”Sonjalta”, joka on eläkkeellä ja elää 800 eurolla kuukaudessa.

– En minä kyllä mitään ulkomaanmatkoja tai hienoja illallisia kaipaa. Lastenlapsille haluaisin antaa vähän enemmän, Puumala kertoi ”Sonjan” kirjoittaneen.

Puumala esitti yhtenä ratkaisuna köyhyysongelmaan perustuloa, jolla korvattaisiin nykyinen monimutkainen tukijärjestelmä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)