Puhemies vastaa SDP:n arvosteluun: Noudatimme perinteistä tapaa

Kolme suurinta puoluetta sai taas eduskunnan puhemiesten paikat.

  • LKS 20160202 Eduskunta aloitti Helsingissä 2. helmikuuta 2016 kevätkauden työnsä joulutauon jälkeen valitsemalla puhemiehistön. Perussuomalaisten Maria Lohela (kesk.) valittiin puhemieheksi. Ensimmäiseksi varapuhemieheksi valittiin Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Mauri Pekkarinen, toiseksi varapuhemieheksi valittiin Kokoomuksen Paula Risikko (oik.). LEHTIKUVA Markku Ulander

    Mauri Pekkarinen, Maria Lohela ja Paula Risikko.

    ()

Eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps.) sanoo, että eduskunnan puhemiehistön paikat jaettiin samalla tavalla kuin aiemmin. Hän vastaa tällä tavoin SDP:n arvosteluun.

– Tämä on perinteinen tapa jakaa puhemiehistön paikat ja pitäydyimme siinä nytkin, Lohela toteaa.

Eduskunta valitsi tänään puhemieheksi Lohelan ja varapuhemiehiksi Mauri Pekkarisen (kesk.) ja Paula Risikon (kok.).

SDP moitti jo etukäteen valintaa siitä, että yksikään oppositiopuolue ei ole edustettuna puhemiehistössä. SDP:n kansanedustajat äänestivät sen vuoksi tyhjää.

Pekkarinen muistuttaa, että puhemiehet on perinteisesti valittu kolmesta suurimmasta puolueesta riippumatta siitä, ovatko nämä hallituksessa vai oppositiossa. Hän muistelee, että viime eduskuntakaudella pohdittiin puhemiehistön laajentamista, mutta ajatuksesta luovuttiin.

Eduskunnan suurimmat puolueet ovat keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus. Nämä kolme myös muodostavat hallituksen. Oppositiossa istuva SDP on neljänneksi suurin puolue.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.