Verkkouutiset

Perussuomalaiset: EU:n taakanjakoehdotus kohtuuton Suomelle

Energiapolitiikkaamme on tullut poukkoilevan päätöksenteon sijaan vaalikausien yli kestävää ennakoitavuutta hallituksen energia- ja ilmastostrategian myötä, sanoo perussuomalaiset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mielestä kotimaisten energialähteiden, kuten turpeen ja pienpuuenergian asemaa ei pidä heikentää, totesi kansanedustaja Martti Mölsä perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta keskiviikkona eduskunnassa.

– Samoin meidän on nähtävä energia ihan uudella tavalla. On nähtävä kuusen oksa kemianteollisuuden tuotteena, josta voidaan tehdä vaikka meikkejä, puru ja lastut biopolttoaineina ja vesi lämmönlähteenä. Onneksi kaikki tämä on otettu huomioon nyt keskustelussa olevassa hallituksen energia- ja ilmastostrategiassa Mölsä sanoi.

Hänen mukaansa perussuomalaisten eduskuntaryhmä näkee myös, että hyödyntämällä kotimaista energiaa ja kehittämällä siihen perustuvaa vientiteollisuutta voimme oikaista merkittävästi kauppatasettamme.

– Energiantuotannon kotimaisuusasteen tuntuva nostaminen edistää maamme talouskasvua ja tuottaa kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. Nämä työpaikat syntyvät pääasiassa haja-asutusalueille, mikä mahdollistaa osaltaan maaseudun pitämisen elinvoimaisena ja asuttuna, Mölsä sanoi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on myös tyytyväinen linjauksesta, että uusia tuulivoimatukiratkaisuja ei nyt tehdä, vaan tuulivoiman terveys- ja ympäristövaikutuksista tehdään riippumaton selvitys ennen kuin jatkosta päätetään.

Mölsä totesi, että viimeaikainen kansainvälisen politiikan epävarmuus on palauttanut kaikkien mieliin energiaomavaraisuuden tärkeyden myös huoltovarmuutemme näkökulmasta.

– Me perussuomalaiset olemme tyytyväisiä, että hallitus nosti energiaomavaraisuuden lisäämisen energiapolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi. On syytä muistaa, että kylmien säiden ja pitkien välimatkojen Suomessa energiaa on oltava aina saatavilla ja sen on oltava kohtuuhintaista. Tämäkin näkökulma on onneksi mukana myös nyt uudistetuissa linjauksissa, hän kiitteli.

Taakanjakoehdotus kohtuuton

Mölsä totesi, että energiapolitiikkaamme vaikuttavat keskeisesti myös kansainväliset päästötavoitteet ja erinäiset sopimukset. Viimeisimpänä Pariisin ilmastokokouksessa tehty maailmanlaajuinen ilmastosopimus, jonka keskeisenä tavoitteena on rajoittaa keskilämpötilan nousu maapallolla alle kahteen asteeseen.

– Tämä linjaus sopii niin perussuomalaisille kuin koko hallitukselle, hän sanoi.

– Sen sijaan kesällä EU-komissiolta tullut Pariisin sopimuksen tavoitteisiin liittyvä niin sanottu ei-päästökauppasektorin taakanjakoehdotus ei sellaisenaan käy perussuomalaisille, Mölsä totesi.

Perussuomalaisten mielestä komission ehdotuksessa Suomelle on asetettu kohtuuttoman korkea 39 prosenttia päästövähennysvelvoite, joka tulee toteutuessaan nostamaan suomalaisen teollisuuden kustannuksia ja näin heikentämään alan työllisyyttä.

– Me vaadimme, että hallitus hyödyntää kaikkia käytössä olevia joustomekanismeja täysimääräisesti ennen kuin komission esitystä voidaan edes harkita hyväksyttäväksi, Mölsä paalutti.

Lisää vähäpäästöisiä autoja markkinoille

Mölsän mielestä hallituksen tavoite Cleantech-alan kasvattamiseksi on erittäin kunnianhimoinen, mutta tarpeellinen.

– Kotimarkkinat ovat tässä ratkaisevassa asemassa. Valtion tulee edesauttaa esimerkiksi liikenteen siirtymistä hybridi- ja sähköautoihin, jotta saadaan kriittinen massa tämän autokannan nopeaan kasvattamiseen.

– Energiantuotannon kulmakivet ovat omavaraisuus, tuotantovarmuus, kohtuuhintaisuus ja vähäpäästöisyys. Kun nämä neljä kulmaa huomioidaan, meillä on Suomessa energia- ja ilmastosektorilla paljon enemmän voitettavaa kuin hävittävää, Mölsä summasi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)