Verkkouutiset

PS-Nuoret Turkin jäsenyysneuvotteluista: ”Troijan hevosta ei saa päästää unioniin”

Perussuomalaiset Nuoret on tyrmistynyt EU:n maanantaisesta lehmänkaupasta Turkin kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– EU antoi Turkille kolme miljardia euroa pakolaisleirien ylläpitämiseen, mutta sen lisäksi unioni alistui vaatimusten edessä, joilla ei ole mitään tekemistä turvapaikanhakijakriisin kanssa, Perussuomalaiset Nuoret sanovat tiedotteessaan.

Sopimuksen mukaan Turkin kansalaiset voivat saada viisumivapauden Schengen-alueelle ensi vuoden lokakuusta lähtien.

– Mikä pahinta, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kertoi eilen, että Turkin liittymisprosessi elvytetään. Tämä 99,8 prosenttisesti islamilainen maa menee väestönkasvunsa vuoksi jo muutaman vuoden päästä Saksan ohi ja siitä tulisi tosiasiallisesti EU:n suurin valtio. On naurettavaa, että EU käy kauppaa arvoistaan maan kanssa, jolla ei eurooppalaisilla standardeilla ole edellytyksiä jäsenyyteen Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen sanoo.

– Esimerkiksi viime torstaina kaksi toimittajaa pidätettiin heidän paljastettuaan Turkin toimittaneen aserekkoja ääri-islamisteille.

Seuraavana päivänä puolestaan toimittaja sai syytteen presidentti Erdoganin arvostelemisesta ja häntä uhkaa jopa viiden vuoden vankilatuomio, Tynkkynen jatkaa.

Hänen mukaansa Perussuomalaiset Nuoret kantaa huolta eurooppalaisten arvojen ja turvallisuuden puolesta. Järjestön mukaan EU:iin ei voida liittää ihmisoikeuksia rikkovaa ja sananvapautta polkevaa Turkkia.

– Euroopan islamisoitumiselle on pistettävä ovet tiukasti kiinni ja Troijan hevosta ei saa päästää sisään, PS-Nuoret toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)