Verkkouutiset

Presidentti Niinistö: Väistyvän hallituksen saavutukset jäivät varjoon

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi väistyvälle hallitukselle presidentinlinnassa pitämässään puheessa, ettei hallituksen ero kesken vaalikauden olisi isku parlamentarismille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sauli Niinistö kiitti puheessaan Alexander Stubbin (kok.) nyt väistyvää hallitusta hyvin toimineesta yhteistyöstä.

”Koen, että pyrimme kukin ajamaan Suomen hyvää”, tasavallan presidentti totesi.

”Viittasin hallitustanne muodostettaessa, että kohtaatte hankalan kaksoishaasteen: suuret kokonaisuudet olivat keskeneräisinä pöydällä, mutta julkisuudessa näytti, että niistä puuttuisi vain muodollinen loppusilaus”, Niinistö sanoi.

Hänen mukaansa vanha poliittinen totuus kuitenkin toistui.

”Mitään ei ole ratkaistu ennen kuin eduskunta on lopullisen sanan sanonut. Odotusten ja mahdollisuuksien välillä vallitsi epäsuhta, joka jätti varjoonsa hallituksenne ajan saavutettujakin tuloksia”, Niinistö muistutti.

Hän mainitsi hallituksen saavutuksina muun muassa eläkeratkaisun saavuttamisen yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa ja telakkateollisuuden ja monien työpaikkojen tulevaisuuden turvaamisen ”monien vaikeiden vaiheitten jälkeen”.

Niinistö nosti esiin myös Ukrainan kriisin ja totesi Suomen toimineen alati muuttuvissa olosuhteissa johdonmukaisesti ja päättävästi.

Stubb pohti hallituksen eroa

”Jälkikäteen olette kertoneet pohtineenne hallituskautenne alun vaikeimpina hetkinä mahdollisuutta pyytää hallituksellenne eroa”, Sauli Niinistö totesi.

Niinistön mukaan hallituksen vaihtuminen kesken vaalikautta poliittisen tilanteen tai olosuhteiden ja olettamien muutosten johdosta ei olisi takaisku vakaalle parlamentarismille.

”Jos löytyy kokoonpano, joka nauttii eduskunnan luottamusta, niin silloin sellaisella voitaisiin aina töitä jatkaa. Pohdiskelen tätä mahdollisuutta nyt vain teorian kannalta”, hän sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)