Verkkouutiset

Vihreiden Alanko-Kahiluodon mielestä hallituksen perustulomalli on toteuttamiskelvoton

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto sanoo Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kokeileman perustulon olevan toteuttamiskelvoton.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaali- ja terveysministeriö julkisti torstaina esityksensä perustulokokeiluksi. Kokeiluun otettaisiin mukaan 2000 työtöntä ensi vuoden alusta.

Outi Alanko-Kahiluodon mielestä esitetty perustulomalli tulisi liian kalliiksi ja sen kokeilemisesta ei saada käyttökelpoista tietoa perustulon toimivuudesta.

– Hallitus lupasi kokeilun, joka käsittäisi yhteensä jopa 10 000 eri puolilla Suomea asuvaa ihmistä. Myös Kela suositteli laajaa kokeilua, johon otettaisiin mukaan työllisiä, työttömiä, opiskelijoita, itsensä työllistäjiä ja yrittäjiä. Hallituksen esitys perustulokokeilusta jää torsoksi. Se pettää annetut lupaukset, Alanko-Kahiluoto sanoo.

Nyt kokeiluun valikoidaan pelkästään työttömiä työmarkkinatuen saajia, joten itsensä työllistäjien, opiskelijoiden ja yrittäjien kannustinloukkujen poistamisen hyödyt jäävät testaamatta. Alanko-Kahiluodon mielestä kyseessä on lähinnä kokeilu siitä, miten työnteon kannustinten parantaminen vaikuttaa työttömien käyttäytymiseen.

Hallituksen perustulomallissa on hänen mukaansa myös toinen merkittävä valuvika. Perustuloa saavan ihmisen tulojen kasvaessa perustulo ei leikkaudu verotuksen kautta pois.

– Näin toimii vihreiden esittämä, kustannusneutraali perustulomalli, Alanko-Kahiluoto sanoo.

– Jos hallituksen perustulomalli otettaisiin käyttöön koko väestöllä, se tulisi tolkuttoman kalliiksi. Aidossa perustulossa ei ole kyse siitä, että kaikkien ansiotuloja saavien tuloja kasvatetaan 560 eurolla kuussa. Nyt kokeiltava malli tuntuu koko perustulon ajatuksen tahalliselta väärinymmärrykseltä, Alanko-Kahiluoto jatkaa.

– Oliko perustulokokeilu tarkoituskin tehdä niin surkeasti, että sen epäonnistumiseen voidaan vedota aina, kun vihreät tai muut sitä ehdottavat? Miksi muuten käyttää miljoonia täysin toteuttamiskelvottoman mallin kokeiluun, Alanko-Kahiluoto kysyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)