Verkkouutiset

Perussuomalaiset: Sote-sopua ei saa vaarantaa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä peräänkuuluttaa puolueilta sote-sovun vahvistamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Me perussuomalaiset olemme edelleen sitoutuneet tähän yhteiseen sote-sopuun, vaikka joidenkin muiden puolueiden riveistä on nähty säännönmukaisesti irtiottoja, joilla sopua on yritetty vaarantaa”, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström toteaa tiedotteessaan.

Perussuomalaisten mukaan sote-sovun aikaansaaminen on niin arvokas asia, että jokaisen on tehtävä sen eteen kaikkensa ja oltava myös valmis kompromisseihin.

Perussuomalaiset katsoo oman Suomen palvelukunnat -ohjelmansa olevan hyvin lähellä Ruotsin sote-mallia ja täyttävän suurelta osin parlamentaarisen työryhmän hyväksymät kriteerit.

”Jos sote-ratkaisu siirtyy tai ajautuu nykymuotoisena umpikujaan, esitämme kompromissia ja ratkaisun hakemista oman mallimme pohjalta.”

Perussuomalaiset sanoo haluavansa säilyttää sote-sovun kansalaisten ja Suomen edun vuoksi, sillä nykyinen terveyseroja kasvattava sote-järjestelmä vaatii puolueen mukaan isoa uudistusta.

”Me peräänkuulutamme nyt kaikilta puolueilta sitoutumista tähän sopuun, jolloin myös perustuslakivaliokunnalla on aito työrauha ja se voi tehdä ratkaisunsa ilman paineita siitä, mitä tapahtuu, jos hallituksen esitys ei olisi sopusoinnussa perustuslain kanssa.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)