Verkkouutiset

Keskustan Pekkarinen tivaa pääministeriltä selvitystä Venäjä-pakotteista

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen vaatii pääministeri Alexander Stubbilta selvitystä Venäjä-pakotteista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mauri Pekkarisen mukaan EU:n tiistaina päättämien Venäjä-pakotteiden vaikutuksista Suomelle on saatu keskenään hyvin ristiriitaisia arvioita.

– Pääministeri Stubb sanoi eilen, että pakotteilla ei ole suurta vaikutusta Suomelle. Useiden asiantuntijoiden ja elinkeinoelämän edustajien näkemykset olivat päinvastaisia, hän sanoo.

Pekkarisen mukaan ilmeinen vaara on, että pahimmillaan kysymys on Suomen talouden kannalta miljardien eurojen mittaisista kielteisistä vuosivaikutuksista. Venäjän osuus Suomen kaupasta, noin 10 prosenttia, on enemmän kuin yhdenkään toisen läntisen EU-maan, hän huomauttaa.

Pekkarinen arvelee, että EU:n päättämien pakotteiden ja Venäjän ennen pitkää toteuttamien vastatoimien suorat ja välilliset vaikutukset saattavatkin osoittautua Suomelle suhteellisesti ottaen useimpia muita EU-maita raskaammiksi.

– Välttämätöntä mielestäni on, että EU ja Suomi sen mukana reagoi myös pakottein Venäjän suuntaan. Onko toimien sisältö ja kohtaanto kaikkien EU- maiden kannalta tasapuolinen ja oikeudenmukainen, on kokonaan toinen kysymys. ”Maksaa mitä maksaa -linja” ei voi olla läpihuutojuttu Suomen kannalta.

Pekkarisen mielestä eduskunnan olisikin syytä saada pikimmiten tarkempaa selvyyttä pakotteiden vaikutuksista Suomen taloudelle ja siitä, miten hallitus on toiminut pakotteiden sisällöstä päätettäessä.

– Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajana pyrin lähipäivien aikana selvittämään mahdollisuudet siihen, että Suomen kauppaa, teollisuutta ja vientiä keskeisesti käsittelevä talousvaliokunta kutsuttaisiin koolle ensi tilassa, Pekkarinen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)