Verkkouutiset

PAM: Köyhien määrän lisääminen ei ole järkevää kansantalouden kannalta

Palvelualojen ammattiliitto PAM kertoo tavoitteekseen, että tulevan hallituskauden aikana Suomeen luotaisiin ensimmäistä kertaa palvelualojen strategia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Strategiassa pitäisi PAMin mielestä linjata laaja-alaisesti pitkäkestoisia toimia palvelualojen työllisyyden, kasvun ja toimintaympäristön kehittämisen osalta.

– Palkkojen jäädyttämisen sijaan tarjoamme uuden nousun vauhdittajaksi ostovoiman turvaamista. Se toisi palveluille kysyntää ja maan suurimpien toimialojen työntekijöille työtä, PAmin puheenjohtaja Ann Selin kertoo järjestönsä tiedotteessa.

Työvoimavaltaisilla aloilla tuottavuuskasvu riippuu PAmin mukaan myös siitä, kuinka sitoutuneita työnantajat ovat työntekijöihinsä. PAM muistuttaa, että osa-aikaisten työntekijöiden määrä on kuitenkin kasvanut viimeisen 15 vuoden aikana 60 prosentilla.

– Sääntelyn purkua vaaditaan nyt joka paikassa, ja ylisääntelyn väitetään olevan talouskasvun jarru. Jos sääntelyn purkamisella tarkoitetaan työssäkäyvien köyhien määrän lisäämistä, on päivänselvää, ettei se ole järkevää kansantalouden kannalta, Selin toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)