Verkkouutiset

Palta pitää tukilakkoja suhteettomina

Keskiviikkona on ilmoitettu uusista Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n tukilakoista. Palvelualojen työnantajat Palta pitää tukilakkoja suhteettomina ja harkitsemattomina
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ilmoittivat keskiviikkona uusista toimista, joilla tuetaan PAU:ta postialan työkiistassa.

Palta pitää PAU:n tukilakkoja suhteettomina ja harkitsemattomina. Järjestö huomauttaa, että Postin liiketoiminta on rajussa murroksessa, mikä vaatii muutoksia myös työsuhteen ehtoihin. Suomen ulkomaan kaupan vaikeuttaminen yhden yhtiön välttämättömän muutostarpeen edessä on järjestön mielestä harkitsematonta vallankäyttöä.

– Meillä on käsissä kouriintuntuva esimerkki siitä, miten sekä suomalainen neuvottelu- että työrauhajärjestelmä ovat menneen maailman jäänteitä. Ei pitäisi olla mahdollista, että suomalaiset pistetään kärsimään yhden yrityksen väistämättömän muutostarpeen vuoksi, huomauttaa Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto järjestön tiedotteessa.

Aarton mukaan jaettavan postin määrä on laskussa ja kilpailutilanne avautumassa. Tässä tilanteessa Posti hänen mielestään joko tarjoaa palvelujaan nykyistä edullisemmin tai menettää asiakkaat.

– Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa käsi- ja jalkaparien tekemässä työssä eittämättä henkilöstökustannusten alentamista, Aarto toteaa.

AKT ja JHL ilmoittivat uusista tukitoimista

AKT ilmoitti keskiviikkona uusista tukitoimista, joiden mukaisesti AKT:n ahtaajat eivät toimittaisi tai hakisi kaikissa Suomen satamissa 1.12. alkaen huolinta-alan varastoterminaali- ja satamatyöntekijöiden työehtosopimusta noudattavien terminaalien tulevia tai lähteviä lasteja.

Jo aiemmin AKT on ilmoittanut tukitoimista, jotka kohdistuisivat DHL:n liiketoimintaan valituissa satamissa maanantaista 30.11. alkaen toistaiseksi.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY on julistanut kaikkia jäseniään koskevan ylityökiellon maanantaista 30.11. perjantaihin 4.12.

JHL ilmoitti keskiviikkona tukitoimista, jotka kohdistuvat 30.11.–1.12. klo 24.00 välisenä aikana Postiin liittyviin, lähteviin lentoliikennekuljetuksiin Finaviassa, RTG:ssä ja Airprossa Finavian kentillä. Lisäksi Finnferriesin ja Euroworkin lauttaliikenteessä ei oteta Postin tai DHL:n ajoneuvoja tai muita kuljetuksia aluksille 30.11. klo 06.00 alkaen.

IAU ilmoitti tiistaina. tukitoimista 30.11.–1.12. IAU:n jäsenet eivät osallistuisi Suomen lentoasemilla lähtevän postin käsittelyyn eivätkä toimita miehistön ruoka-annoksia erillisille postilennoille.

Myös Merimies-Unioni ilmoitti tiistaina tukitoimista, jotka ilmoituksen mukaan aloitetaan 30.11. klo 6.00 alkaen. Unionin jäsenet eivät ota DHL:n yksiköitä rahti- ja matkustaja-aluksiin, yhteysaluksiin, lauttoihin, losseihin eikä muihinkaan kuljetusvälineitä tai lastia kuljettaviin aluksiin.

PAU antoi illalla tiistaina myös jälleen uuden lakkovaroituksen. Lakkovaroituksia on annettu useille paikkakunnille eri tehtäviin ja eri päiville 9.12. saakka. PAU on myös asettanut kaikki työehtosopimuksen piirissä olevat työntekijät ylityökieltoon. 13.11. alkaen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)