Paavo Väyrynen kirjoittaa blogissaan asettuneensa ehdolle eduskuntavaaleissa päästäkseen valtioneuvoston jäseneksi ja nimenomaan ulkoministeriksi.
– Ajattelin, että minulla olisi ollut asiantuntemukseni ja kokemukseni perusteella siinä tehtävässä paljon annettavaa. En uskonut, että ikä olisi ollut esteenä valinnalleni, sillä ulkoministerin virkaa hoitavat eri maiden hallituksissa yleensä 60-70–vuotiaat kokeneet poliitikot, hän sanoo.
Hän kertoo ajatelleensa myös, että Suomen keskustalaisimmasta maakunnasta Lapista haluttaisiin edustaja keskustan ministeriryhmään.
– Luotin mahdollisuuksiini senkin vuoksi, että Juha Sipilä korosti loppuun saakka julkisissa lausunnoissaan pätevyyden ja kokemuksen merkitystä ministereitä valittaessa. Valintakokouksessa kriteerit olivat kuitenkin aivan toiset. Kokemuksen asemesta korostui ikä: ministereiden tuli olla pääministeriä nuorempia, Väyrynen kirjoittaa.
Hänen mukaansa ”valintakokouksessa kävi ilmi, että Juha ei olisi ehdottanut minua ministeriksi siinäkään tapauksessa, että olisimme saaneet ulkoministerin paikan”.
– Timo Soinin valinta ulkoministeriksi oli tarjolla olleista vaihtoehdoista toiseksi paras. Uskon, että hän on reaalipoliitikko, joka huolehtii ensi sijassa Suomen kansallisista eduista. Kriittinen perusasenne Euroopan yhdentymistä kohtaan on eduksi sekä Eurooppa- että ulkopolitiikassa, Väyrynen katsoo.
– Vaatimattomaan tyyliini totean, että tehty ratkaisu oli tappio Suomen ulkopolitiikalle. Samalla se oli kuitenkin voitto maamme näyttämötaiteelle. Nyt minulla on aikaa viimeistellä uuden historiallisen näytelmäni käsikirjoitus ja huolehtia siitä, että se esitetään heinäkuun lopulla Pohjanrannan kesäteatterissa, hän kirjoittaa.
