Verkkouutiset

Pääministeri Juha Sipilä: Hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituspohja on rapautumassa

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Suomi tarvitsee merkittävän suoritustason noston kaikilla yhteiskunnan sektoreilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Suomi on useissa kansainvälisissä mittareissa vielä kärkipäässä. Samanaikaisesti hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituspohja on rapautumassa, Juha Sipilä totesi antaessaan eduskunnalle pääministerin ilmoituksen hallituksen politiikasta vuonna 2016.

Hän totesi, että hallituksen onnistuminen Suomen uudistamisessa mitataan siinä, miten hallituksen tavoitteet onnistutaan viemään määrätietoisesti läpi.

Hän luetteli puheessaan hallitusohjelman tavoitteita ja millä aikataululla niitä on tarkoitus tuoda eduskunnan käsiteltäväksi.

– Suomi tarvitsee myös merkittävän loikan kustannuskilpailukyvyssä, Sipilä totesi.

Tämän suhteen pallo on nyt Sipilän mukaan työmarkkinajärjestöillä. Hän vakuutti myös hallituksen sitoutumista paikallisen sopimisen edistämiseen.

– Paikallisessa sopimisessa on otettava merkittävä askel, Sipilä totesi.

Sen lisäksi hallitusohjelman mukaisesti on tarkoitus pidentää koeaikaa, keventää takaisinottovalvollisuutta ja keventää määräaikaisuuksien ehtoja. Yrittäjyyden edellytyksiä parannetaan niin ikään kasvuyritysten rahoitusasemaa parantamalla, lupaprosesseja nopeuttamalla, byrokratiaa keventämällä, tulolähteiden tappioiden vähennysoikeudella, yritysvähennyksellä ja pienten yritysten maksuperusteisella arvonlisäverolla.

Hallitus on edelleen sitoutunut neljän miljardin euron sopeutukseen sekä siihen, että kokonaisveroaste ei nouse.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, maakuntauudistus ja näihin liittyvät rahoitusratkaisut on tarkoitus tuoda eduskuntaan ensi syksynä ja saattaa lait voimaan vuoden 2019 alusta alkaen.

– Aikaa ei kannata enää tuhlata uudistusten jarruttamiseen, vaan siihen, miten ne tehdään. Siihen tarvitaan meidän kaikkien panos, Sipilä totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)