Verkkouutiset

Valtiovarainministeri varoittaa optimismista: Me velkaannumme yhä

Kokoomuksen puheenjohtaja tyrmää veronkorotuspuheet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo varoittaa katteettomasta talousoptimista. Kasvun merkit ovat hänen mukaansa vielä kovin hennot.

– Mutta se (talouskasvu) on orastavaa. Sen varaan ei voi laskea ja meitä haastaa korkea työttömyys. Niistä aiheutuvat kulut ovat kuusi miljardia euroa vuodessa. Hentoista talouskasvua täytyy vahvistaa ja työttömyyttä on painettava alas. Silloin olemme vakaalla pohjalla.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi maanantaina suurlähettiläspäivillä, että pitkään jatkunut talouden supistuminen on vihdoin ohitse ja ihmisten epävarmuus työpaikan säilymisestä on vähentynyt merkittävästi.

Valtiovarainministeri Orpo puolestaan huomauttaa, ettei Suomen talousyhtälö ole yhtäkkiä alkanut toimia.

– Painamme kaasua, mutta varoitamme edessä olevista kuopista. Eli että kaasua kasvuun, mutta samaan aikaan koen valtiovarainministerinä välttämättömäksi velvollisuudeksi sanoa sen, että edelleen velkaannumme ja meillä on iso alijäämä sekä korkea työttömyys. Yhtälö ei toimi ilman vahvaa talouskasvua.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää kesäkokoustaan tiistaina Turussa ja keskiviikkona Salossa. Esiin nousevat työllisyysohjelma ja budjetti. Orpo korostaa, että hallituksen kunnianhimotaso työllisyyden nostamiseen pitää olla korkealla.

Yksittäisistä asioista pinnalla on ollut päivähoitomaksun korotuksen peruminen. Timo Soini on vaatinut perumisen ehtona, että pääomaverotuloja korotetaan. Orpo tyrmää edelleen näiden kahden asian koplaamisen.

– Näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään. Jokaista asiaa pitää peilata suhteessa työllisyyteen. Kokoomukselle veronkorotukset eivät ole vaihtoehto, ellei sitten löydy haitta- tai kulutusveroja, jotka ovat perusteltuja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)