Verkkouutiset

Petteri Orpo haluaa budjettiriiheen selkeitä askeleita talouden ja työllisyyden vauhdittamiseksi

Valtionvarainministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi Helsingin Sanomien verkkohaastattelussa, että hallituksen työllisyystavoitteen saavuttamiseksi ei ole vielä tehty riittävästi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Petteri Orpon mukaan hallitus kyllä saavuttaa tavoittelemansa 72 prosentin työllisyysasteen, mutta hän ei ole aivan varma, onnistuuko se vielä viiden päivän kuluttua budjettiriihessä.

– Meidän täytyy ottaa selkeitä askeleita, uusia päätöksiä ensi viikolla budjettiriihessä, jotta saadaan vauhtia talouskasvuun ja työllisyyteen, saadaan mahdollisimman moni ihminen Suomessa töihin, Orpo sanoi Helsingin Sanomien verkkohaastattelussa perjantaina.

Hän muistutti, että seuraava tarkastelupiste on puoliväliriihi helmi-maaliskuussa keväällä. Silloin tarvitaan taas lisää toimenpiteitä.

– Meidän täytyy tunnustaa se tilannekuva, että tämä, mitä nyt on tehty, se ei vielä riitä, Orpo sanoi. Maailmalta ei hänen mukaansa tule vetoapua taloudesta, vaan pitää tehdä itse enemmän ja laajasti.

Orpo sai perjantaina aamulla aiemmin tilaamansa talousraportin kolmelta ekonomistilta Vesa Vihriälältä, Bengt Holmströmiltä ja Sixten Korkmanilta.

Orpo kertoi ekonomistien toteavan, että Suomen finanssipolitiikan viritys on oikeansuuntainen, mutta nykyisellä talouskehityksellä ei hallituksen työllisyystavoitetta saavuteta.

Ekonomistit listaavat raportissa Orpon mukaan yhteiskunnan ja talouden rakennepuolelle meneviä asioita, joita pitäisi tehdä. Listalla on muun muassa kilpailun lisäämistä, hyödykemarkkinoiden kehittämistä, koulutusta, digitalisaation hyödyntämistä, työmarkkinoiden edelleen kehittämistä, työttömyysturvaa ja maahanmuuttajien kotouttamista.

– Ne ovat itse asiassa samoja asioita, joita me olemme hallitusohjelmaan kirjanneet, mutta tämä vaan kertoo sitä, että niiden kanssa pitää päästä eteenpäin, Orpo sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)