Verkkouutiset

Piirinuohousjärjestelmä puretaan – kokoomuksen Koski: Oli jo aikakin

Kansanedustaja Susanna Koski (kok.) kehuu sisäministeriön hanketta piirinuohousjärjestelmän purkamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nykyisin nuohouksen järjestäminen kuuluu alueiden pelastustoimen velvoitteisiin, mikä on käytännössä muodostanut nuohoukseen alueelliset monopolit. Sääntelyä purkavan uudistuksen on tarkoitus astua voimaan vuoden 2018 alussa.

– Nuohoussääntelyn uudistaminen on hallitusohjelman mukainen tervetullut uudistus. Piirinuohousjärjestelmästä luopuminen luo alalle tervettä kilpailua ja mahdollistaa uusien nuohousyrittäjien tulemisen alalle, Susanna Koski iloitsee.

Uudistuksen mukaan nuohous olisi jatkossa vapaasti kilpailtua yritystoimintaa, jossa rakennuksen omistaja tai haltija tilaisi palvelun haluamaltaan yrittäjältä.

Palveluita saa jatkossakin tarjota vain nuohoojan ammattitutkinnon suorittanut henkilö. Uudistuksessa otetaan huomioon myös haja-asutusalueiden erityispiirteet, joten nuohouksen saatavuudesta pidetään huolta.

– Kilpailu ja vapaat markkinat nuohouksessa ovat jokaisen kuluttajan etu. Uskon, että kilpailun lisääntyminen sekä parantaa nuohouksen saatavuutta että laskee nuohouksen hintatasoa, sanoo Koski.

– Erityisesti kiinteistöjen omistajilta on tullut vahva toive piirinuohousjärjestelmästä luopumisesta. Nykyinen nuohouksen sääntely on aiheuttanut ongelmia, sillä nykyinen säännelty nuohousjärjestelmä ei ole palvellut asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Jatkossa nuohoojan saaminen on helpompaa. Tämä parantaa turvallisuutta, sillä uudistuksen jälkeen nuohouksen tilaamisen ei pitäisi jäädä kiinni aikatauluista, Koski arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)