Verkkouutiset

Entä Ahvenanmaa ja Brexit? ”Pohjoismaiden otettava suurempi rooli”

Rkp:n toisen varapuheenjohtajan, kansanedustaja Mats Löfströmin mukaan elämän on jatkuttava Brexitin jälkeenkin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mats Löfströmin mukaan Brexit-äänestys on vienyt Britannian poliittiseen ja perustuslailliseen kriisiin. Löfström on Ahvenanmaan ainoa kansanedustaja.

– Britannia äänesti näin ja elämän on jatkuttava EU:ssa, Löfström toteaa tiedotteessaan.

– On tärkeää olla ruokkimatta katkeruutta. Jäämisen puolesta äänestäneet britit eivät saa tuntea oloaan hylätyiksi. Vaikka Britannia jättääkin EU:n, ei maa hylkää Eurooppaa.

Löfström muistuttaa, että Britannian ja EU:n suhde pysyy tärkeänä tulevaisuudessakin.

Löfströmin mielestä Pohjoismaiden tulisi osoittaa nykyistä enemmän yhteistä johtajuutta EU-politiikassaan ja kasvattaa rooliaan unionissa. Hän muistuttaa, että esimerkiksi Saksa ja Ranska, Hollanti ja Belgia ja Visegrad-maat toimivat jo näin.

Hän mainitsee esimerkkinä yhteistyöstä Pohjoismaiden yhteisten ehdokkaiden nimittämisen EU:n huippuvirkoihin ja maiden EU-edustustojen entistä lähemmän yhteispelin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)