Verkkouutiset

Professori ministerinimityksestä: Tyhjänpäiväinen spekulointi kertoo journalismin haaksirikosta

Matti Wibergin mielestä lehdistö kärsii "ylivertaisuusvinoumasta".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg arvostelee tiedotusvälineitä ”tyhjänpäiväisestä henkilöspekuloinnista” ministerinimitysten ympärillä. Hänen mielestään lehdistö veikkaili tuoreen ministerin nimeä kehnojen lähteiden nojalla, minkä vuoksi useimmat veikkasivat väärin.

– Kunnialla ei selvinnyt juuri kukaan. Muiden ohessa valtakunnan suurin lehti veikkasi väärää nimeä ja sen todennäköisimpänä ministerinä valintapäivän lehdessä pitämä ehdokas ei lopulta ollut äänestyksessä edes ehdolla, Matti Wiberg kirjoittaa Verkkouutisten blogissa.

Hän ei mainitse tekstissä yhtään ministeriä nimeltä, mutta keskusta kertoi torstaina, että kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) siirtyy ensi vuoden alusta lähtien elinkeinoministeriksi. Ministerin nimeä arvailtiin etukäteen laajalti tiedotusvälineissä.

Hän muistuttaa vanhasta journalistisesta periaatteesta: ”Laatulehti kertoo tänään eilisistä tapahtumista eikä arvuuttele olemattomin faktoin tänään huomisia.” Hän ei kuitenkaan usko, että lehdistö korjaisi toimintatapojaan tämän periaatteen suuntaan, vaan jättää ”journalistisen haaksirikon” käsittelemättä.

– Toimituksissa kärsitään ylivertaisuusvinoumasta eli yliarvioidaan omia kykyjä olla perillä asioista. Ongelma on vakava, sillä siitä kärsivä ei tunnista tilaansa: häneltä puuttuu juuri se kyky, joka estäisi häntä sortumasta perusteettomiin oletuksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)